Pääsiäinen, kesäaika sekä muut kuulumiset

Pääsiäinen ja kellojen siirtäminen kuuluivat tähän viikkoon. Tässä jutussa kerrotaan, että miten tämä viikko on sujunut.

Viikko alkoi mukavasti, kun Finlaysonin tilaus saapui muutaman arkipäivän jälkeen tilauksesta. Tilattiin uudet tyynyt, kun edelliset olivat jo menneet vähän huonoiksi. Ja olihan ne olleet käytössä pidempään kuin sen kaksi vuotta, joita tyynyjen ja peittojen käyttöiäksi suositellaan. Jos tunsit piston sydämessäsi, niin kipinkapin tilaamaan uudet täältä. Uusi tyyny pään alla on nukuttanut oikein hyvin.

Minä peittojen alla.
Hyvää huomenta, ensimmäinen yö takana uuden tyynyn kanssa!

Pääsiäinen

Tänä vuonna pääsiäinen sattui maaliskuun ja huhtikuun vaihteeseen. Saman viikonlopun aikana käännettiin myös kellot kesäaikaan. Tälle kerralle oli suunniteltu pääsiäislle erityisesti hyvää ruokaa sekä herkkuja. Harvoin kuitenkaan nämä juhlapyhät menevät kuten suunnitellaan ja niin kävi myös nyt. No näille muuttuville tekijöille ei aina mahda mitään. Toisaalta ei pizza mitenkään huono ruoka pääsiäisenä. Ja jäi karitsan ulkofilee odottamaan parempia päiviä pakkaseen.

Pizza laatikossaan.
Savonlinnan Prisman Presso kahvilassa on Rosso Express. Kuvassa näkyvä gluteeniton Al Capone pizza oli oikein hyvä!
Kääretorttu leivinpaperin päällä.
Lauantaina leivottiin kääretorttu, jonka sisällä oli mangopassio rahkaa ja soijavispiä. Oli kyllä hyvää ja maukasta.

Talvella tilataan kauppaostokset lähinnä Savonlinnan Prisman verkkokaupasta. Näin ollaan tehty jo koronan saapumisesta saakka. Tämä on ollut niitä harvoja positiivisia vaikutuksia, joita korona toi tullessaan. Näin kevään tullen, kun väylät ovat lumettomia tulee ajettua itse kauppaan. Se tarkoittaa tietenkin myös sitä, että saa ostettua osan tuotteista kuudenkymmenen prosentin alennuksella. Tuossa Laitaatsalmen sillan toisella puolella sijaitsevassa S-market kaupassa ale alkaa jo klo 18. Paikalla kannattaa olla ajoissa, koska nopeat syövät hitaat!

Laitaatsalmen silta ja sen luona sijaitseva Laitaatsillan telakka.
Matkalla Laitaatsalmen sillalla kohti kauppaa.

Tänä vuonna on tuntunut kevään tulevan normaalia hitaammin. Mutta se taitaa kuitenkin johtua siitä, että pääsiäinen on aiemmin kuin monena muuna vuotena tai median luomasta kuvasta kevään viivästymisestä. Toisaalta saattaa olla myös niin, että kunnon kevättä odottaa normaalia enemmän, kun pihalla on viime kesänä pihalle tullut huvimaja. Sosiaalisen median muistojen mukaan esimerkiksi viime vuonna lunta on ollut paljon enemmän kuin nyt.

Huvimaja pihan perällä.
Siellä se huvimaja odottaa käyttäjiään eli meitä. Ainakin ensimmäisenä kesänä sitä käytettiin lähinnä me.
Korkeat puut tekevät varjoja kerrostalon seinään.
Aurinkoinen torstai loi hienoja varjoja viereisen kerrostalon seinään.

Tässä taas yhden viikon kuulumiset täältä suunnalta. Toivottavasti sinun viikko on sujunut tällä kertaa hyvin.

Tuisku ja minä ulkoilemassa.
Käytiin sunnuntaina ulkoilemassa. Sään piti olla aurinkoinen, mutta ei ollutkaan.

Pietari Ahtiainen

Vuonna -85 syntynyt harvinaista ja etenevää Duchennen lihasdystrofiaa sairastava bloggaaja Savonlinnasta. Bloggaan elämästä vammaisen henkilön näkökulmasta. Yritän omalta osaltani tehdä maailmasta edes vähän paremman.