puolukka

Kesäkurpitsa-savuporokeittoa ja puolukka-suklaakakkua

Tällä viikolla on tullut ahkeroitua ruokien ja leivonnaisten parissa. Tässä pari ohjetta, jotka olen valinnut julkaistavaksi blogissani. Toinen on tehty oman ohjeen mukaan. Jatka lukemistaKesäkurpitsa-savuporokeittoa ja puolukka-suklaakakkua

12-vuotias keräsi 200 euroa virkistysrahaa Korkeasaaren karhuille

YLE Helsinki kertoo, että 12-vuotias Otso Riiali huomasi pari vuotta sitten Korkeasaaren eläintarhan karhujen olevan taintuneen oloisia. Riiali päätti, että karhuille täytyy kerätä virkistysrahaa. Jatka lukemista12-vuotias keräsi 200 euroa virkistysrahaa Korkeasaaren karhuille

Kiina on noussut mustikan tärkeimmäksi vientimaaksi

Arktiset Aromit ry:n mukaan metsämarjoja ja sieniä vietiin pakastettuina ja tuoreina viime vuonna noin 8,7 miljoonaa kiloa. Viennin arvo oli noin 23,5 miljoonaa euroa. Metsämarjojen vientimäärä on säilynyt viime vuodet melko vakiona. Jatka lukemistaKiina on noussut mustikan tärkeimmäksi vientimaaksi

Siirry sivun alkuun