Rentouttava viikonloppu Triplassa
Rentouttava viikonloppu vietettiin Helsingissä kauppakeskus Triplassa. Lisäksi viikkoon mahtui ihmeen hyvää säätä ja jääkiekkoa.
Rentouttava viikonloppu vietettiin Helsingissä kauppakeskus Triplassa. Lisäksi viikkoon mahtui ihmeen hyvää säätä ja jääkiekkoa.
Rokotukset saatu heti viikon alkuun. Muuten viikkoon on mahtunut muun muassa hyvää ruokaa ja lopulta saapunut toimiva televisio.
Erittäin raskas viikko on ollut syyskuun viimeinen viikko. Viikkoon on kuulunut toki positiivista, esimerkiksi lopulta tietoa hajonneesta televisiosta.
Savustettua lohta valmistettiin pitkästä aikaa kuluneella viikolla. Sateisen viikon aikana on ehtinyt myös leipomaan.
Koirakaveri Erno kävi kylässä lauantaina. Tämän viikon aikana on myös tehty havaintoja meriharakasta ja vierailtu Luukkulaaksossa.