<

valitus

Stressi, ruoka ja valitus – ”asiat alkoivat selvitä parempaan suuntaan”

Tämän maaliskuisen viikon kolme avainsanaa voisivat olla stressi, ruoka ja valitus. Linkkiä klikkaamalla voit lukea tarkemmin kuluneesta viikosta Savonlinnan suunnalla.

Nyt sen ymmärsin – minusta tulee isona valittaja

Nyt minä olen lopulta keksinyt, että mikä minusta tulee isona. Aion nimittäin ryhtyä ammattivalittajaksi. Toki valitan sitten aiheesta.

Kalakauppa saa valituksia liian tuoreesta kalasta

Helsingin Hakaniemen hallissa sijaitseva Ekströmin kalapuoti -kalakauppa on saanut asiakkailta Helsingin Sanomien mukaan valituksia liian tuoreesta kalasta.

Valitatko pienistä? – Lue ensin tämä

Nykyisen Itä-Suomen poliisilaitoksen Kimmo kirjoittaa Facebookissa realistisia terveisiä pienistä asioista valittaville ihmisille Afganistanin pääkaupunki Kabulista.

Yle esittää valituksista huolimatta Tuntemattoman sotilaan

Yle aikoo uhmata mediakasvatus- ja kuvaohjelmakeskuksen Mekun pillitystä ja esittää Tuntemattoman sotilaan itsenäisyyspäivänä kello 14:05. Mekun mukaan elokuvan ikäraja on 12, eikä sitä saisi esittää ennen kello 17:ää.

Aivan kauheaa, parvekkeelle tippui vettä

On hyvin ikävää, kun joillakin on niin tylsää, että jaksaa valittaa mitättömistä asioista. Tänään nimitäin ovelle tuli nainen, jonka mukaan alakerran parvekkeelle on tippunut vettä.

Nokian oli pakko lähteä yhteistyöhön

Nokian ja Microsoftin älypuhelimien käyttöjärjestelmiin liittyvä yhteistyö on herättänyt paljon tunteita kansassa. Etenkin Facebookissa asia on kiinnostanut monia ja kaikki tuntuu olevan asiantuntijoita.

Martina miettii, että miksi kansa mollaa?

Martina Aitolehti ihmettelee Seiskan blogissaan, että miksi suomalaiset on aina haukkumassa kaikkia kovin kärkkäästi. Martina pyytääkin nyt pientä avarakatseisuutta. Hän aikookin nyt näyttää närhenmunat haukkujille.

Valita VR:stä VRkele sivustolla

VR tuntuu olevan ongelmissa aikataulujen kanssa aina, oli sää sitten mikä vaan. Nyt on avattu VRkele -sivusto, jossa junalla matkustava saa valittaa asiasta julkisesti. Yksinkertaisesti tehdyllä sivustolla on vain lomake, jolla voi valittaa ja sen alla on valitukset.

Rahaa palaa raketteihin

Vähän aiemmin kirjoitin vuoden 2010 viimeisen jutun ja nyt on jo vuorossa vuoden 2011 ensimmäinen bloggaus. Ensimmäinen aihe on ilotulitukset, joihin kaupungit, kunnat ja yritykset syytävät rahaan sairaan paljon. Kohta sitten taas valitetaan, että rahat ei riitä mihinkään.

<
Siirry sivun alkuun