Kesä saapuu vauhdilla

Tervehdys kävijät, kesä lähestyy kovalla vauhdilla ja tällä vauhdilla kohta ei ole lunta yhtään. Ilmatieteen laitoksen virallinen mittaus näyttää, että Parikkalassa on lämmintä peräti 15,7 °C. Vahvasti kyllä näyttää siltä, että ehkäpä jo ensi viikolla voisi lähteä ulkonakin käymään. Talven aikana tuli käytyä ulkona vain kaksi kertaa ja nekin ihan lyhyitä aikoja.

Tänä viikonloppuna onkin paljon katsotavaa ja seurattavaa urheilua, kun eilen alkoi jääkiekon MM-kisat ja sitten on paljon moottoriurheilua. Suomalaisten kannalta ei tosin näytä etenkään F1 yhtään hyvältä. No ehkäpä se tuo pientä lohtua, että kärjessä on Jarno ja Timo. 🙂

Pietari Ahtiainen

Vuonna -85 syntynyt harvinaista ja etenevää Duchennen lihasdystrofiaa sairastava bloggaaja Savonlinnasta. Bloggaan elämästä vammaisen henkilön näkökulmasta. Yritän omalta osaltani tehdä maailmasta edes vähän paremman.

Vastaa