Kiirettä pittää ja se on hyvä

Tänäänkin oli paljon tekemistä, kun vastailin erääseen haastatteluun, joka on ensi viikolla lehdessä jonka nimi pysyköön vielä salaisuutena. Kannattaa siis seurata blogiani, jos vastaus sattuisi löytymään lähipäivinä.

Parikkalan kunnanhallitus päätti eilen, että tämän kylän lähes kaikki palvelut lopetetaan. Samassa kokouksessa oli käsitely asiaa, että kunta haluaisi kiskobussin pysähtymään myös Särkisalmella. Tässä yksi peruste ehdotuksella:

Särkisalmen kiskobussiseisake palvelisi niin Särkisalmen taajaman kuin sen lähikylien asukkaiden tarpeita tuomalla joukkoliikennepalveluja lähemmäs. Tästä hyötyisivät myös kunnan pohjoisen alueen asukkaat.

Eli siis esim. tästä kohdasta on matkaa suoraan ajettuna Savonlinnaan 70 km. Särkisalmelle on matkaa  32 km ja siitä Savonlinnaan 54 km. Kummankohan kautta kannattaisi lähteä? Voin kyllä todeta, että tuo oli kunnanhallitukselta varmaan joku vitsi. 🙂

Pietari Ahtiainen

Vuonna -85 syntynyt harvinaista ja etenevää Duchennen lihasdystrofiaa sairastava bloggaaja Savonlinnasta. Bloggaan elämästä vammaisen henkilön näkökulmasta. Yritän omalta osaltani tehdä maailmasta edes vähän paremman.

Vastaa Peruuta vastaus