Kävin Uukuniemen kesäsensseillä

Tänään oli täällä Uukuniemen kesäsenssit niminen tapahtuma ja minäkin kävin siellä. Sää ei kyllä ollut mitenkään hyvä ja muutaman kerran satoikin. Jälleen tuli todistettua se, että paikalliset ihmiset eivät uskalla lähestyä tai edes kahtoa minuun päin. Juttelemaan tulleet ihmiset voi laskea yhden käden sormilla.

Ei oikein mitään erikoisempaa ostettavaa tällä kertaa ollut. Ostamiset jäivätkin vohveliin, mansikoihin ja arpoihin. Karhuvuoren Terveyspalvelulla oli arpajaiset, joissa voitti joka arvalla. Itse voitin niskatyynyn lmpaanvilla täytteellä ja sain vilä pehmolampaan kaupanpäälle.

Pietari Ahtiainen

Vuonna -85 syntynyt harvinaista ja etenevää Duchennen lihasdystrofiaa sairastava bloggaaja Savonlinnasta. Bloggaan elämästä vammaisen henkilön näkökulmasta. Yritän omalta osaltani tehdä maailmasta edes vähän paremman.

Vastaa