Eilisen todella ikävän ja surullisen tapahtuman jälkeen oli niin epätodellinen olo. Nyt tuon järkyttävän menetyksen alkaa vasta kunnolla ymmärtää.
Viime viikkoina tuli istuttua monet tunnit Äitin vuoteen vierellä seuraa pitäen. Aluksi se tuntui hyvin raskaalta, kun tiesi mitä lopulta tapahtuu… Nopeasti siihen tottui ja nyt sitä oikein kaipaa.
En olisi koskaan uskonut, että joutuisin tähän tilanteeseen. Niin kuin tiedätte, itselläni on etenevä lihassairaus ja odotettava elinaika ei ole pitkä. Äitikään ei varmaan itsekään uskonut lähtevänsä ensin täältä.
Muistakaa siis hyvät lukijat, että mikään tässä elämässä ei ole varmaa. Kaikki hyvä ja mukava voi romahtaa hetkessä. Muistakaa elää tässä hetkessä ja iloita hyvistä asioista.
