Jouluvalmisteluja haikeissa tunnelmissa

Jouluvalmisteluja tehdään tänä vuonna tässä taloudessa haikeissa tunnelmissa. Ei vuosi sitten olisi millään voinut aavistaa, että joulut ei ole enää koskaan entisellään.

Uuteen tilanteeseen on kuitenkin osattava sopeutua, muuta vaihtoehtoa ei ole. Ja kai siihen on jo sopeuduttu, tuleva joulu vaan tuntuu nostavan tunteet pintaan.

Posti on tuonut ”paljon” joulukortteja. Tässä tontut ja joulukirkko korttien kanssa. Alemmassa kuvassa pipareita ja muutama lahja.

pöydällä kortit ja tontut

pipareita ja muutama lahja

Olen kuunnellut joululauluja varmasti enemmän kuin muina jouluina yhteensä. Olen löytänyt paljon uusia hyviä joululauluja kuten tämä. Tai ehkä en ole niitä aiemmin huomioinut.

Surullinen ja mahtava joululaulu on tämä Konsta Jylhän joululaulu. Kuunnellessa tulee tippa linssiin väkisin. Lopusta kuitenkin tulee hyvä mieli.

Älä huoliisi jää,
nosta pystyyn taas pää,
joka hetki sun kanssasi käyn.
Lapsi joulun mä oon
sinut vien kartanoon,
josta lähdit, sun valonas näyn.

Pietari Ahtiainen

Vuonna -85 syntynyt harvinaista ja etenevää Duchennen lihasdystrofiaa sairastava bloggaaja Savonlinnasta. Bloggaan elämästä vammaisen henkilön näkökulmasta. Yritän omalta osaltani tehdä maailmasta edes vähän paremman.

Vastaa