Hyvässä seurassa aivan yössä Lappeenrannassa

Yön ”Pelko ja rakkaus” -kiertue saapui perjantai-iltana Lappeenrantaan ja se houkutteli myös minut Lappeenranta-saliin. Reissu toteutettiinkin seurassa mahtavassa.

No moiii -ilme
No moiii!

Yön musiikki ja konsertti olivat odotetun hyvää (tämä toteamus suututtaa varmasti monia). Olli Lindholm osasi todellakin ottaa yleisön haltuunsa, sitä ei voi kiistää.

Olli laulaa lavalla
Olli laulaa
Vanhoja kuvia esiteltin
Vanhoja kuvia pyöri konsertin aikana

Konsertissa esitettiin niin vanhoja hittejä kuin vähän tuntemattomampaakin tuotantoa. Lisäksi saatiin tietenkin kuulla myös uuden Pelko ja rakkaus -levyn kappaleita.

Levyn kannen sydän
Olli Lindholm takanani
Hymyilytti sentään 🙂

Illan päätteeksi käytiin syömässä Tassos -ravintolassa, jossa saatiin nauttia kreikkalaistyylisestä ruuasta. Eikä tämä ravintola tuottanut pettymystä.

Hyvässä seurassa
Porsaanselykset, punaviinikastiketta, fetakuorrutettu grillitomaatti ja röstiperunaa
Ja jälkkäriksi Suklaakakkua ja vadelmakastiketta
Patsas oli avustajan mieleen

Pietari Ahtiainen

Vuonna -85 syntynyt harvinaista ja etenevää Duchennen lihasdystrofiaa sairastava bloggaaja Savonlinnasta. Bloggaan elämästä vammaisen henkilön näkökulmasta. Yritän omalta osaltani tehdä maailmasta edes vähän paremman.

Vastaa