Cheekin ja Jonne Aaronin kanssa Lappeenrannan Yössä

Lauantaina kesämenot saivat upeasti jatkoa, kun vuorossa oli Lappeenrannan Yöt -festarit. Ensimmäistä kertaa järjestetyn tapahtuman toinen päivä oli loppuunmyyty.

Backstage kortti.
Mikäs se kaulassa roikkuu?

Esiintyjinä festarien toisena päivänä olivat Neljänsuora, Jonne Aaron, PMMP ja Cheek. Kolmea viimeistä olin katsomassa aivan eturivissä, siitä suuri kiitos järkkäreille.

Jonne Aaron oli juuri noussut lavalle, kun saavuin Kauppatorille, jossa festarit järjestettiin. Vain Elämää -sarjan ja tänä vuonna ilmestyneen soololevyn myötä suuren yleisön suosioon noussut Jonne hurmasi yleisön. Mahtava esiintyminen.

Jonne soittaa tamburiinia.

Yleisöä kyykyssä Jonnen pyynnöstä.
Jonne kyykytti yleisöä.

PMMP ei ole koskaan ollut suosikkini, eikä se napannut nytkään muutamaa biisiä lukuunottamatta. Pitihän tuokin bändi kuitenkin nähdä ennen kuin lopettavat. Esiintyminen oli upeaa, siitä plussaa.

Paula nousi kaiteelle seisomaan.

Nyt vuorostaan kaiuttimen päällä.

Katsojia lavalla.
Muutama katsoja pääsi lavalle, myötähävetti sekoilu…

Koko tapahtuman pääesiintyjä Cheek veti totutusti aivan mahtavan setin hittejään ja kansa oli aivan myyty. Valitettavasti keikoilla tuntuu olevan aina lähes sama ”käsikirjoitus” välispiikeistä biiseihin. Tosin mitäpä sitä toimivaa konseptia muuttamaan.

Tällä kertaa tuplarina oli tuleva suuri tähti Mikael Gabriel. Yksi suosikki räppäreistäni jo nyt. Elokuun alussa pääsee hänenkin keikalla.

Ei kuulu, näyttää Cheek.

Viime aikoina on tullut käytyä monella Cheekin keikalla. Taitaa hänkin olla sen huomannut, sillä hän tuli esiintyessä lavan reunalle ja nosti kättä.

Hieno ilta oli taas kerran. Kiitos Sanna ja Soile mukana olosta, salkkareiden Isabellalle kuvasta. 😉

996817_10152999619130247_2109549081_n

Tölkkejä riittää.
Tämmöinen sotku jäi jäljelle.

Pietari Ahtiainen

Vuonna -85 syntynyt harvinaista ja etenevää Duchennen lihasdystrofiaa sairastava bloggaaja Savonlinnasta. Bloggaan elämästä vammaisen henkilön näkökulmasta. Yritän omalta osaltani tehdä maailmasta edes vähän paremman.

Vastaa