Olipa taas huikea viikko

Elokuu vaihtui kalenteriin tällä viikolla ja kesä alkaa vetää viimeisiään. Kesämenotkin alkavat olla lopussa, kun kalenteri näyttää tyhjää. Tällä viikolla otettiin kuitenkin täysillä ilo irti.

Maanantai: Luonnon omat antimet alkavat olla parhaimmillaan. Mustikat ja viinimarjat on jo pakastettu, kiitos kerääjille. Alkuviikosta bongailin puolukoita, jotka alkavat punertaa kivasti.

Puolukat punertaa.

Tiistai: Alkuviikko meni pyöriessä ihan kotikulmilla, ennen kesän viimeistä rutistusta. Kävin Punkaharjun pienessä satamassa, josta näkyy hyvin tehtaalle.

IMG_0795

Keskiviikko: Kuvatessa luulin, että edessäni on perus varpunen, mutta eräs kommentoija valaisi asiaa. Kyseessä olikin harvinaisempi pikkuvarpunen (Passer montanus).

Pikkuvarpusia nurmikolla.

Torstai: Siltakemmakat Puumalassa oli kesän viimeinen festari minulle. Ennen lähtöä piti hieman siistiä hiuksia ja näin siinä kävi. Siltakemmakoissa esiintyivät JVG, Jukka Poika ja Cheek.

Irokeesihan se on.

Perjantai: Puumalassa meni aamuun saakka, yllätys. Päästiin tapahtumassa omaan aitioon, tai olihan siellä Kwan-yhtyeestäkin MC Tidjan. Ei tuolta kovin hyvin nähnyt. 🙂

Yleisön läpi ei näe.

Lauantai: Päivä meni reissatessa lähialueella. Aamulla vei tie kiskobussilla Savonlinnaan, jossa siskonpoika pelasi Kesämaa-turnauksessa. Illalla turnausbileissä esiintyi Mikael Gabriel.

Minä ja MG.

Sunnuntai: VR mainostaa kovasti vihreyttään, mutta liikennemerkeissä nuo vihreät junat savuttavat kovasti. Hyvin jännää, että antiikkiset liikennemerkit ovat yhä käytössä.

Rautatiestä varoittavassa liikennemerkissä on höyryveturi.

Pietari Ahtiainen

Vuonna -85 syntynyt harvinaista ja etenevää Duchennen lihasdystrofiaa sairastava bloggaaja Savonlinnasta. Bloggaan elämästä vammaisen henkilön näkökulmasta. Yritän omalta osaltani tehdä maailmasta edes vähän paremman.

Vastaa