Välillä tuntuu etten ole kuin kasa diagnooseja,
määrityksiä siitä mitä ihmisenä olen.
Kipua, vajausta ja arpikudosta,
arvioita siitä, milloin mie kuolen.
Menoerä tälle yhteiskunnalle,
muistaisinpa edes sen.
Syyllisyyttä ei muka kantaa tule,
sanoo viranhaltijat verorahojaan laskien.
Mutta onneksi on niitä enkeleitä,
jotka minua kantaa.
Niitä joille olen minä,
muutakin kuin sairautta ja vammaa.
Kiitollisena täynnä taistelutahtoa ja rakkautta,
haluan matkaani yhä jatkaa.
Ja jotain omaa vielä luoda,
itsestäni maailmalle antaa.
Elämä on kaunis.
