Pietari puskassa ja muut päivän kuvat

Viikon aikana on vietelty Ravintolapäivää, otettu vähän ”outoja” kuvia Pietarista ja reissattuakin tuli vähän.

Maanantai

Viikon aloittaa kuva rakkaasta Pikusta, joka oli pakko saada kuvattua kerrankin ilman paitaa! On se komea 🙂

Tiistai

Kummipoikani Eeropekka teki tällaiset laudat jalkojen alle, kun jalat eivät yltäneet kunnolla jalkalaudoille.

Keskiviikko

Vohveleita tehtiin ja avustaja sekä Pietari epäilivät, tuleeko epämääräisen näköisestä taikinasta mitään vohveleita laisinkaan. Suklaavohveleista tuli tosi hyviä, ja ohje löytyy täältä.

Torstai

Maiju kirjoitti kuvauksen Pikusta, uudesta eläinlajista, joka elää Punkaharjulla. Toki juttuun piti saada kuvakin, joten eikun ukko pusikkoon lymyilemään!

Perjantai

Käytiin Siiskosen puutarhalla, ja mukaan tarttui tottakai kauniita kukkasia. Orvokit ovat nätin violetin-keltaisia, ja uusi tuttavuus japaninkello hennon vaaleanpunainen.

Lauantai

Ravintolapäivää vietettiin tällä kertaa Kello viiden tee-teemalla, ja tarjolla oli suolaisia ja makeita skonsseja, kurkkuleipiä sekä suklaahippukeksejä. Lisäksi tarjolla oli kahvia, teetä ja mehua. Ahkera apuri Eeropekka täytti skonsseja taitavasti!

Sunnuntai

Reissattiin Ruokolahdella ja Imatralla, ja kyläiltiin Pietarin veljen Jaakon perheen luona. Kiia-tyttö oli yhtä valloittava kuin ennenkin ja Maiju rakastui lisäksi perheen koiriin.

Vastaa Peruuta vastaus