Pullonpohjia

Paperille piirretty keltainen aurinko
jolla hymysuu.
Kaapissa pölyttynyt vanha luuranko
se josta ei puhuta.

Lapsen touhuihin
vanhemman katse
kohdistuu.

Liiduissa koko elämän värikirjo
tytön ilmeessä keskittyneisyys
sävyissä vaihtuu valo ja varjo
puuttuu tyyli ja täydellisyys

On vain se hetki.

Lasisesta pullosta heijastuen
se katse lasta seuraa.
Puheensorinassa tuttua lämpöä
häipyen taakse tyhjien lupausten.

Rakkaus on tarttunut kiinni
vaikka tyttö rimpuili, monet vuodet kipuili.
Väritti maailmansa omin värein
ja löysi viimein oman tien.

Humaltuu elämästä enemmän
kuin mistään muusta
ja aina sydämessään rakastaa
muistaa ne lämpimät kädet

jotka kehdosta
nostivat
aina syliin.

Nyt on tytön vuoro pitää kiinni.

Maiju

Vastaa