Niskassa polttava aurinko, säteet leikkivät ripsilläsi,
kun makaat pää luisella ruumiillani.
Vain musiikki saa huokoiset luuni värähtelemään,
pidän vielä kiinni sinusta
värttinäluut ympärilläsi.
Murtunut monesta kohtaa, tuo sydämeni ympäröivä kehikko,
odottaa hymyä, kyyneltä, elonmerkkiä.
Jotain mikä saisi sisimpäni hehkumaan,
edes yrittämään pakoa
paahteisesta loputtomasta
yksinäisyydestä.
Voiko olla koskaan levossa,
luut viileän mullan alle peiteltynä,
jos otteemme toisistamme on yhtä tiukka
vielä vuosienkin päästä,
mietin, ja suutelen pelkosi menettämisestä pois
maistaen huuliltasi suolan kyynelten seasta.
Vaiti katsot minuun ja silmiesi kuopissa
tiimalasin hiekkaa,
valuu maahan.
Paahteessa haaskalinnut
viimein löytävät meidät.
