Hiljainen kylätie

Kaiken jälkeen olen vaiti.
Silmieni ripset vasten kämmeniä,
suolaisten pisaroiden
tipahdellessa alas asti.

Tämä paikka ei ole koti,
vain tyhjä kuori
lupauksista rakastaa.

Valokuvissa nauravat kasvot,
lapsen elämän nälkä
ei loppunutkaan
sairaalan käytävälle kadonnut.

Kylätie palveli hyvin,
vei pois uusiin seikkailuihin.
Sattumuksiin ja onneen,
läikehtivään iloon ja viimein

tyttö heräsi eloon,
kasvoi.

Ja äidinrakkaus, se ei koskaan sammunut
jäi vain jalkoihin riippuvuuden,
taittui alle askelten hentojen,
jotka samean veden

ääreen päättyivät.

Maiju

Vastaa