Pyhän Olavin päivät – ”Harvoin tapahtuessa sekoillaan urakalla”

Vietimme tiistai-illan Savonlinnassa Pyhän Olavin päivillä, joita vietetään kaupungin perustamisen kunniaksi. Kaupunki perustettiin 375 vuotta sitten.

Pyhän Olavin päiviä vietetään perinteisesti Olavin päivänä 29. päivä heinäkuuta. Kauppatorilla on tapahtuma aamusta iltaan, mukana oli muun muassa Lörtsynsyönnin MM-kisat, konsertteja, markkinat ja ilotulitus.

Maijun Hello Kitty heliumpallo.
Maijun Hello Kitty heliumpallo.

Menimme paikalle SubWayn kautta hieman ennen konserttien alkamista. Kahdelta ensimmäiseltä bändiltä en paljoa odottanut, mutta Osmo’s Cosmos kiinnosti kyllä. Olin kuullut bändistä paljon hyvää, mutta todella laimea bändi oli. Lähinnä kännissä olevat keski-ikäiset näyttivät nauttivan esityksestä.

Spiha esiintyy.
Spiha esiintyy.

Osmo's Cosmos vihreänä.

Osmo's Cosmos

Konserttiin turvajärjestelyistä ei voi tällä kertaa millään tavalla kehua tapahtumajärjestäjiä. Eräs täysin muissa maailmoissa ollut nainen sai sekoilla aivan rauhassa. Järjestyksenvalvojat vain poistivat hänet vain nauhatulta alueelta. Nainen kaatui kerran sähköpyörätuolin renkaan päälle. Lisäksi hänen päälleni kaatumisensa estettiin itse useaan otteeseen.

Tuommoinen useaan otteeseen muita häiritsevä, turvallisuutta vaarantava henkilö olisi pitänyt poistaa alueelta. Nyt tyydyttiin vain neuvomaan, että meidät voisi kiertää. Ja aivan pihalla oleva ei tietenkään sitä ymmärtänyt.

IMG_3286

Tulipa ikävä Summer Soundin väkeä, kun siellä ymmärrettiin jättää reilusti tilaa sähköpyörätuoli ympärille. Saatiin siis keskityttyä pääasiaan, eli musiikkiin. Täällä ei paljoa tapahdu, mutta harvoin tapahtuessa sekoillaan urakalla. Eikä sitten ole enää kenelläkään ole kivaa.

Toinenkin ikävä asia tuli bongattua illalla. Eli se, että vanhemmat päästävät lapsensa ja tuovat heidät jopa itse suurten kaiuttimien luokse. Pitäisiköhän ajatella heidän korviaan.

Pietari Ahtiainen

Vuonna -85 syntynyt harvinaista ja etenevää Duchennen lihasdystrofiaa sairastava bloggaaja Savonlinnasta. Bloggaan elämästä vammaisen henkilön näkökulmasta. Yritän omalta osaltani tehdä maailmasta edes vähän paremman.

Vastaa