Pietar.in saavutti kuluvan viikon maanantaina 8. heinäkuuta hienon rajapyykin, kun blogi on ollut täällä internetin ihmeellisessä maailmassa jo kymmenen vuotta.
Avasin viime viikonloppuna suuni hieman ajattelematta ja väitin, että olen pitänyt blogia vuosikymmenen saamatta mitään takaisin. Myöhemmin tajusin sanoneeni todella tyhmästi asiasta Tuiskulle. Juuri blogin kautta Tuisku edes tiesi minun olemassa oloni, laittoi viestiä ja loppu tarinasta on historiaa.
Tuon nopeasti kuluneen vuosikymmenen aikana on ehtinyt tapahtumaan kaikenlaisia asioita. Mitenkä tämä kaikki sai sitten alkunsa. Aluksi blogi oli hiljainen, kun en oikein tiennyt mistä kirjoittaa. Sitten mukaan tuli henkilökohtainen elämäni, kun uskaltauduin siitä pitkän mietinnän jälkeen kirjoittamaan. Myöhemmin mukaan tulivat myös lähinnä internetiin liityvät vinkit ja lopulta myös uutiset.
Pietar.in on välillä ollut minulle kuin terapiaa ja se tuntui olevan ainoa mahdollisuus sulkeutua tämän erikoisen maailman ulkopuolelle. Näin jälkeen päin ajateltuna voisi jopa sanoa, että blogi ja sen lukijat pelastivat minut. Sain lukijoilta tukea ja rohkaisevia viestejä elämän vaikeina aikoina, kun koin paljon menetyksiä.
Nämä ihmisten kannustuksesta sekä viestit auttoivat minua eteenpäin ja tunsin, että minusta voi olla johonkin myös netin ulkopuolella. Tämän myötä rohkaistuin lähtemään liikkeelle ja elämään täysillä. Lopulta löysin rakkaudenkin.
Pietar.in on siis antanut minulle todella paljon ja toivottavasti tämä jatkuu tulevaisuudessakin. Kiitos kaikille, jotka ovat jaksaneet seurata minua.
