Välillä tuntuu siltä, että moni ihminen ajattelee ettei vammaisella ole mitään muuta elämää kuin odotella tai tehdä aina asioita ennakoidusti.
Tämä ajatusmalli tietenkin näkyy myös viranomaisten päätöksissä. Hyvänä esimerkkinä on tämä uusi (osassa maata vanha) hieno kyytikeskus, jotka toimivat pääsääntöisesti surkeasti. Eli vammaispalvelujen asiakkaiden asiointi- ja virkistysmatkat tilataan taksikeskuksesta. Ensi kuussa tämä ihanuus alkaa sitten meilläkin.
Ennen asiakas sai tilata kyydin suoraan haluamaltaan taksiautoilijalta. Nyt valinnanvapauden poistuttua useat pitkäaikaiset asiakassuhteet voi kadota. Sinua kuljettamaan voi tulla kuka vaan, jolla on sopimus kyytikeskuksen kanssa.
Uuden taksilain myötä muutosta on perusteltu sillä, että yhden tahon kanssa sopimuksen tekemällä varmistettaisiin kulujen pysyminen kurissa. Tästä seuraa se, että taksiyrittäjä joutuu maksamaan välityspalkkiota ja tulot vähenee. Tämän myötä kuluja pitää karsia ja lopulta kärsijänä on vammainen.
Yleensä kyytikeskus on näkynyt pitkinä odotusaikoina, kun keskus ei ole pystynyt järjestämään taksia ajoissa. Ei edes siitä huolimatta, että kyyti olisi tilattu useaa tuntia aiemmin. Näin siis pitää tehdä. Esimerkiksi jatkossa meidän täytyy tilata kuljetus vähintään kaksi tuntia aiemmin.
Menomatkalla tämä yleensä varmaan toimiikin, jos vain kyyti tulee ajoissa. Mutta entäpä sitten paluukyyti? Miten voi ennakoida sen, että miten pitkään menee kaupassa tai vaikka kylässä. Vai ehtiikö kaupassa käydä lyhyessä ajassa, jonka taksi voi odottaa? Entäpä jos kaupassa on ruuhkaa ja en ehdi ajoissa takaisin? Ai niin, silloin minä maksan.
Tässä on siis vain yksi esimerkki siitä, että miten kuvitellaan ettei vammaisella ole muuta kuin aikaa odotella. Tai ehkä tässä onkin takana se, että me kaikki jäisimme vain kotiin istumaan ja ihmettelemään maailman menoa. Tilaisimme ruoan kotiin ja emme koskaan kävisi missään.
Toivon todella suuresti, että tapahtuu suuri ihme ja nuo kyydit sujuisivat ilman ihmeempiä ongelmia muutoksen jälkeenkin.
Comments are closed.