Hyvinvointialueen kuljetuspalvelut yhtenäistyivät – ”kyytejä odotettu tunteja turhaan”
Hyvinvointialueen kuljetuspalvelut yhtenäistyivät ja palvelu huonontui merkittävästi. Monet ovat odottaneet kyytiä turhaan, sillä sitä ei ole tullut ollenkaan.
Hyvinvointialueen kuljetuspalvelut yhtenäistyivät ja palvelu huonontui merkittävästi. Monet ovat odottaneet kyytiä turhaan, sillä sitä ei ole tullut ollenkaan.
Vammaisneuvosto tuli tutuksi, kun ensimmäinen kokous järjestettiin tällä viikolla. Viikkoon on kuulunut myös jouluvalmisteluja.
Elämä on aina mielenkiintoista, kun joutuu olemaan tekemisissä vammaispalvelun kanssa. Yleensä yhteistyö on toiminut hyvin, mutta tällä kertaa tuli hylkäävä päätös.
Kirjoitin aiemmin siitä, että täällä Savonlinnan alueella otetaan käyttöön kyytikeskus, jota kautta tilataan Sosterin vammaispalvelun myöntämät kuljetuspalvelut.
Välillä tuntuu siltä, että moni ihminen ajattelee ettei vammaisella ole mitään muuta elämää kuin odotella tai tehdä aina asioita ennakoidusti.