On hirveän hienoa olla elossa, kun muutenhan sitä olisi kuollut. Meinasin kirjoittaa, että makaisi kuolleena, mutta en voi varmasti sanoa makaavatko kuolleet koko aikaa vai eivät. Mutta se on jo ihan toisen kirjoituksen aihe, kuolema. Nyt haluan kirjoittaa elämästä ja elossa olemisesta.
Elämä on sillä tavalla hauska juttu, että siitä on vaikea koskaan ennustaa, miten se ketäkin meistä heittelee. Koska sehän heittelee. Jokainen kieppuu välillä semmoisessa linkouksessa, että siinä ei mitkään electroluxit enää pesutuloksellaan häikäise.
Elämisessä on niitä kuuluisia ylä- ja alamäkiä, vaikka allekirjoittanut kyllä useimmiten menee enemmänkin sivuttaissuuntaisessa loivassa kierteessä kuin missään mäessä.
Elämä alkaa suurimmalla osalla sieltä kohdusta ja päättyy hautaan tai muuhun leposijaan, mutta ainakin naistenlehtien lööppien mukaan elämä alkaa ihmisellä siinä viidenkympin tienoilla. Että ei siihen nyt sit loppujen lopuksi hirveesti sitä aikaa jää tempoilla.
Elämässä on kaikenlaisia ikävaiheita, joiden jälkeen se ihmisen irvikuva on ehkä jollain ihmeen tavalla selvinnyt niin sanottuun AIKUISUUTEEN, tuohon mystiseen tilanteeseen jossa pitäis niinku olla jo kaikki vaikkei herranjestas edes itse ihminen tiiä, että mitä jotta ja tuota. Sitä sitten miettii ihmislapsi tovin ja syyttää elämää, jos nyt ei mennytkään sitten niinku naapurin Martta-Jussilla tai lehen kannessa sillä silikoonitissillä.
Joillekkin elämän eri vaiheet on ihan kauheita ja toisille helppoja, mutta jokaisella meistä on se oma ainutkertainen elämä, jossa pitäis jotenkin pystyy rämpimään. Kaikki ei aina siihen pysty ja joillekkin elämää ei oltukaan tarkoitettu siinä mielessä, että saattavat ikävä kyllä sitten seurata muiden elämää jostain kaukaa rajan takaa. Ei Venäjältä kuitenkaan, sitä ei tässä haettu, mutta ymmärrä lukija hyvä että olen aivoiltani hyvin yksinkertainen ja kaksileukainen.
Elämä on arvokas
Mielestäni elämä on arvokas ja yritän muistaa sen joka ikinen päivä, vaikka välillä meinaa mennä käpy niin syväjäähän, että en ala. Välillä elämä on riepotellut siihen malliin että kikkeliskokkelis juu ei ole naurattanut. Tykkään elämästä kuitenkin ihan liikaa.
Minun on hirveen vaikeeta vastata jos joku kysyy (ei kyllä ikinä kysy), että mikä on mielestäni elämässä kaikkein parasta. Tällä hetkellä vastaisin varmaan jotta mieheni Pietari on ihan kiva, mutta elämässä arvostan myös sitä, kun pystyn vielä hengittämään.
Toinen kova juttu on jos hengittämistä sisältävässä päivässä ruuaksi on Hiillos-makkaraa, koska rakastan sitä. Tähän on varmaan sit tungettu joku mainos mutta ei voi mitään. Elämässä kun törmää kaikenlaisiin mainoksiin joissa luvataan tehdä siitä parempaa ja hienompaa kuin vaikka sillä Martta-Jussilla. Älkää uskoko semmossii, kun ei ole olemassa mitään kepulikonsteja paitsi Niksi-Pirkassa.
Elämän hienous lähtee pienistä asioista vaikka klisee onkin. Mut ai että mie rakastan kliseitä! Elämä ei aina mene niinku on suunnitellu, tai se voikin alkaa menemään ihan väärään suuntaan tai yllättääkin positiivisesti. Se on kuitenkin juuri siun ikioma elämä.
Lopuksi haaste niille lukijoille jotka on elossa! Voisit vaikka tuohon kommenttiboksiin kirjottaa, että mistä sie tykkäät siun elämässä?
