Upea luonto, loistava uutinen ja muut viikon jutut nyt luettavissa

Kesä on taas yhtä viikkoa lähempänä alkamista ja luonto aikaa näyttämään upealta. Kuluneeseen viikkoon mahtui muun muassa ulkoilua sekä grillaamista.

Viikon hienoin uutinen oli se, että saan todennäköisesti uuden kauan odotetun sähköpyörätuolin käyttööni ensi viikolla. Ensin asian piti olla varma, mutta sitten olikin asetettu liian tiukka aikataulu ja tuli pieni viivästys. No parempi, että tekevät kaiken valmiiksi ja sähköpyörätuoli ei enää kaipaa luovutuksen jälkeen muutostöitä.

Uusi sähköpyörätuoli tulee toivottavasti helpottamaan elämääni huomattavasti. Tämä entinen alkaa olla jo aikansa elänyt ja pidempien matkojen ajaminen on yhtä tuskaa.



Luonto parhaimmillaan

Kuluneen viikon aikana on saanut taas pienen viileämmän hetken jälkeen saanut nauttia lähes kesäisistä keleistä. Ulkona on pystynyt käymään taas ihan t-paidassa. Tosin ulkoilut on jäänyt lähinnä pihassa olemiseen, kun tällä nykyisellä sähköpyörätuolilla ei enää kovin kauas uskalla lähteä.

Luonto aikaa olla upean näköinen myös ihan tässä pihapiirissä. Tosin ulkoilujen jälkeen on tukkoinen olo tuon upeuden myötä. Tässä on kasa kuvia, joissa esiintyy kukkia ja jopa yksi sammakko.

Mustikan kukkia on paljon.
Tuleeko paljon mustikoita?
Topi sammakko kukkien seassa.
Topi ottaa rennosti.
Luonto kukkii.
Pelto orvokkeja.

Niin kuin olen monta kertaa tainut jo mainita, että ikkunoistamme on kiva maisema Saimaalle. Tuon Laitaatsalmen uuden sillan rakentaminen paransi huomattavasti näkyvyyttä, kun puita kaadettiin edestä. Ikkunasta otettuun kuvaan pääsi tällä kertaa upea auringonlasku.



Auringonlasku Saimaalle.

Ruoka on yksi elämän hienoimmista asioista, jos minulta kysytään. Ja ruokaa on tullut tehtyä tietenkin myös tämän viikon aikana. Ihan normaalia arkiruokaa kuin vähän parempaakin ruokaa.

Tiistaina valmistin kolme erilaista ruokaa. Maijulle paistettiin hiillosmakkaraa sekä grillijuustoa ja itselle keitin parsakeittoa. Keitto maustui tällä kertaa Crème Bonjour Pekoni & Sipuli -tuorejuustolla. Parempi lopputulos kuin aiemmalla reseptillä. Lisäksi ennakoin tulevia päiviä ja valmistin makkara-perunasoselaatikkoa.

Parsakeittoa lautasella.
Parsakeitto on hurjan hyvää.

Makkara -perunasoselaatikkoa ja kurkkusalaattia.

Lidlissä oli äskettäin myynnissä kylmäsavustettua tonnikalaa. En ole aiemmin syönyt kuin tonnikalaa purkista, joten pitihän tuota ostaa. Perjantaina syötiin iltapalaksi paahtoleipää ja tonnikalaa. Oli kyllä herkullista, nam.

Tonnikalaa paahtoleivällä.

Ei mikään ihmeellinen viikko ollut tällä kertaa, mutta välillä tämmöiset viikot ovat ihan mukavia. Aina ei tarvitse sattua ja tapahtua. Toivottavasti jaksoit kuitenkin lukea loppuun asti.

Miten sinun viikkosi on mennyt? Onko ollut jo tarpeeksi kesäinen keli vai pitäisikö olla vielä lämpimämpää?

Oikein hyvää tulevaa viikkoa itse kullekin. Älkää stressatko liikaa vaan nauttikaa pienistäkin positiivisistäkin asioista.

Pietari Ahtiainen

Vuonna -85 syntynyt harvinaista ja etenevää Duchennen lihasdystrofiaa sairastava bloggaaja Savonlinnasta. Bloggaan elämästä vammaisen henkilön näkökulmasta. Yritän omalta osaltani tehdä maailmasta edes vähän paremman.

Vastaa