Kirjoitin tuossa hieman aiemmin, että miten monet vanhemmat eivät anna lasten edes katsoa pyörätuolilla liikkuvan ihmisen suuntaan. Viime aikoina on taas saanut mikä aikuisia ihmisiä oikein vaivaa?
Eletään vuotta 2019 ja vammaisia henkilöitä näkyy meillä Suomessa katukuvassa paljon. Meiltä ei siis piiloteta enää peräkammariin tai syötetä susille. No siitä huolimatta joillekin tämä ilmeisesti tulee yllätyksenä, sillä pyörätuolilla liikkuvaa tuijotetaan kuin kummajaista.
Itse on valitettavasti vuosien varrella jo tottunut tuijottaviin ihmisiin, eikä siihen kiinnitä itse enää kovin usein edes huomiota. Kuitenkin aina uuden henkilökohtaisen avustajan aloittaessa työnsä asia nousee esille, kun hän ihmettelee missä ihmisten käytöstavat ovat.
Äskettäin työnsä aloittanut avustaja ihmetteli asiaa ja tämä on saanut minut tarkkailemaan ihmisten toimintaa sekä käyttäytymistä. Pakko on todeta, että vuosien saatossa tuo tuijottaminen ei ole kadonnut mihinkään. Se on ehkä saattanut jopa lisääntyä.
Missä on käytöstavat?
Moni ilmeisesti kuvittelee, että vammainen ei ymmärrä häntä tuijotettavan. Yleisesti luullaan, että pyörätuoli tekee ihmisestä automaattisesti myös henkisesti tai kehityksellisesti vammaisen. Ja on sitten vamma mikä tahansa niin ei se ole mikään syy tuijottaa tai kohdella arvottomasti.
Toisen ärsyttävän surullinen asia tuijottamisen lisäksi on kaupan kassoilla työskentelevien henkilöiden suhtautuminen vammaisiin.
Harvoin kaupoissa sitä itse tulee edes huomioiduksi kassalla, vaikka on maksava asiakas. Itse teen kuitenkin aika selväksi olevani asiakas. Tervehdin ja kiitän niin kuin kuuluukin, mutta silti olen kuin ilmaa. Yleensä myyjä palvelee avustajaa, joka auttaa ostosten maksamisessa.
Mietin humoristisesti, että mitä jos alkaisin viedä eli varastaa tavaroita ihan avoimesti sähköpyörätuolin pöydällä. Uskaltaisiko kukaan sanoa yhtään mitään. Veikkaanpa, että asiasta syytettäisiin avustajaa, sillä eihän vammainen voi edes varastaa.
Enkä halua pelkästään yhtä ammattikuntaa moittia tästä, sillä myös esimerkiksi hoitoalan ammattilaisille on välillä vaikeaa suhtautua vammaiseen. Liian usein puhutaan kuin lapselle.
Tälläiset ikävät ennakkoluulot vammaisia ja muitakin erilaisia ihmisiä kohtaan pitäisi saada jotenkin pois kitkettyä. Yritettäisiinkö olla viisaita ihmisiä ja antaa kaikkien kukkien kukkia rauhassa. Ulkokuoren alta voi löytyä vaikka miten hienoja piirteitä.