Suru saapui maanantaina ja muut viikon kuulumiset

Suru on valitettavasti tämän kuluneen viikon puhutuin ja mietityin aihe. Muita viikkoon liittyviä asioita on syksy sekä hyvä ruoka,




Uusi viikko alkoi täällä suunnalla hyvin surullisesti, kun suru-uutinen saapui maanantaina illalla sairaalasta. Edellisellä viikolla vakavasti sairastunut isäni oli nimittäin menehtynyt 64-vuoden iässä.

En olisi uskonut tätä surua joutuvani kokemaan, koska mahdollisuuteni kuolla hyvin nuorena olivat aika suuret. Näin se on vain elämä hyvin arvoituksellinen, sillä molemmat vanhempani ovat nyt kuolleet.

Viime vuosina välimme eivät isäni kanssa olleet parhaat, mutta tiedän hänen olleen hyvillään, että minulla menee ihan hyvin. Harmittaa toki, että oltiin liian vähän tekemisissä, mutta sille enää mitään mahda.

Alkuviikko meni sulatellessa tuota suru-uutista, mutta itsensä oli kuitenkin kasattava ja alettava sisarusten kanssa selvittämään asioita sekä järjestämään hautajaisia.

Suru kukkia pöydällä.

Ajatukset ovat ymmärrettävästi pyörineet paljon tapahtuneessa, mutta elämän on jatkuttava. Keittiössä häärääminen on tuonut muuta ajateltavaa. Se on oikeastaan terapiaa minulle.

Tällä viikolla on tullut valmistettua ruokaa, joka on ollut kasvis sekä kala painotteinen. Ihmeen hyvää ruokaa on valmistunut, vaikka itse sanonkin. Välimerellinen uunilohi ja myskikurpitsasta tehty sosekeitto maistuivat mainiosti. Keiton resepti löytyy TukehuPullaas blogista.

Lohta ja lisukkeita

Myskikurpitsasta tehty sosekeitto.

Syksy on saapunut tänä vuonna luoksemme aivan liian aikaisin. Yöllä on ollut jo pakkasia, eikä päivälläkään ole kovin lämmintä ollut. Siitä huolimatta pitäisi jaksaa pukeutua lämpimästi ja mennä vain ulos. Kevääseen on nimittäin pitkä aika, jos ulkoilua alkaa jo nyt välttelemään.

Maisema Saimaalle ikkunasta.

Keltaiset lehdet puissa.

Sisällä on myös kylmä.

Hemmottelin vähän Maijua eräs ilta ja valmistin herkullisen buffetin. Tarjolla oli muun muassa oliiveja, fetaa, aurinkokuivattuja tomaatteja ja suolak eksejä. Kaiken kruunasi lasiin tehty juustokakku. Viimeksi mainitun resepti on nähtävissä täällä. Ei ihan vielä samanlainen, mutta ainekset on helposti muokattavissa.

Iltapala buffet.

Tästä viikosta ei ymmärrettävästä syystä ajatuksen kanssa saa hirveästi kirjoitettua. Toivottavasti teidän viikko on kulunut paremmissa tunnelmissa.




Pietari Ahtiainen

Vuonna -85 syntynyt harvinaista ja etenevää Duchennen lihasdystrofiaa sairastava bloggaaja Savonlinnasta. Bloggaan elämästä vammaisen henkilön näkökulmasta. Yritän omalta osaltani tehdä maailmasta edes vähän paremman.

Vastaa