Marraskuu kalenteriin - hyvää ruokaa ja sairaalakäyntejä - Pietar.in
Siirry sisältöön

Marraskuu kalenteriin – hyvää ruokaa ja sairaalakäyntejä

Marraskuu käännettiin kalenteriin kuluneella viikolla ja maisemat muuttuivat hetkeksi talvisemmaksi. Viikkoon on kuulunut paljon kaikenlaista, tarkemmin voit lukea tästä.



Tällä viikolla on tullut lunta maahan asti näillä leveysasteilla eli maan upeimmassa kesäkaupungissa Savonlinnassa. Kuvissa on yksi tuuletusparvekkeelta otettu kuva sekä muutama kuva Maijun nukeista otettu kuva.

Nukke pensaassa.

Nukke kannon päällä.

Marraskuu on täällä ja lunta tulvillaan.

Lauantaina vietettiin pyhäinpäivää, jolloin muistellaan joukostamme poistuneita rakkaitamme ja kiitetään kuoleman jälkeisestä elämästä. Pyhäinpäivässä yhdistyvät kaikkien pyhien päivä ja kaikkien uskovien vainajien muistopäivä.

Monet vievät pyhäinpäivänä edesmenneiden läheistensä haudoille kynttilöitä, seppeleitä ja kukkia. Meillä muisteltiin jo edesmenneitä rakkaita ihmisiä polttamalla kynttilöitä kotona. Tänä vuonna muisteltavien joukossa on isäni, joka menehtyi syyskuussa.

Kynttilät palavat keittiön pöydällä.

Talven alkaessa ulkona tulee käytyä kylmyyden vuoksi vähemmän, joten siitä vapautuva aika jää johonkin muuhun. Viime aikoina korvaava juttu on ollut ruoanlaitto ja harjoittelussa kasvisten lisääminen ruokavalioon.

Marraskuu alkoi

Viikon aikana on valmistunut aivan ensimmäisen kerran lindströminpihvejä. Jauhelihan sijasta pihveihin tuli punajuuren kaveriksi soijarouhetta. Maku oli hyvä, mutta rakenteeseen en ollut tyytyväinen. Reseptin julkaisu jää siis seuraavaan kertaan, kun pihvejä valmistan. Maanantaina valmistin pitkästä aikaa gluteenitonta leipää. Leivästä ja pihveistä syntyi maistuva hampurilainen.



Pyhäinpäivänä valmistin vähän parempaa ruokaa, kun pyhä oli. Lidlistä pelastetusta -30-alennus kirjolohesta valmistui mureke, joka sai kaverikseen perunamuusia ja kantarellikastikkeen. Aika hyvin maistui kyseinen ruoka.

Kasvishampurilainen oli hyvää.

Pekoniin käärittyjä ja täytettyjä herkkusieniä.

Lindströminpihvit soijarouheesta ja punajuuresta.

Pyhäinpäivän ateria.

Tuossa edellä näkyvässä kuvassa on lautasella myös täytettyjä ja pekoniin käärittyjä herkkusieniä. Olivat hyvän hintaisia Lidlissä, joten päätin niitäkin ostaa. Lisäksi mukana on edellisen ruoan eli makkara-kasvisvuoan porkkanoita. Tähteitä ei kannata heittää pois, koska ne voi myös ihan hyvin syödä tai jatkojalostaa.

Makkaraa ja kasviksia vuokassa.

Tällä viikolla on tullut käytyä useamman kerran Savonlinnan keskussairaalassa, Ensin keskiviikkona kävin poskiontelon punkteerauksessa. Tuo operaatio tehdään minulle kahden kuukauden välein, kun tulehdus on valitettavasti krooninen.

Toinen käynti oli perjantaina, kun käytiin hengitykseen liittyviä asioita hoitavan anestesialääkärin luona Maijun asioilla. Oltiin siis sairaalan heräämössä, jossa otin  kuvan itsestäni ja monia tuntui se huolestuttavan. Ei kuitenkaan mitään hätää.

Kulunut viikko oli siis tämmöinen Savonlinnan suunnalla. Miten sinun viikkosi on mennyt? Kirjoita kommentti esimerkiksi Facebookin, Instagramin tai Twitterin kautta.

Oikein hyvää tulevaa viikkoa kaikille blogin lukijoille. 😁

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

a