Huvilaelämää, jalkapallohuumaa sekä luottamuksenosoitus

Huvilaelämää tuli vietettyä tämän viikon alkupuolella. Säät hellivät meidän lomailua ja muutenkin on ollut todella loistavat olosuhteet ulkoiluun. Lisäksi viikkoon on mahtunut historiallista jalkapallohuumaa sekä luottamuksenosoitus.

Ei ehkä pitäisi uhota tekevänsä jotain. Pari viikkoa sitten olin sitä mieltä, että jos joku tulee kotoa hakemaan niin voin lähteä ehdokkaaksi vaaleihin tai johonkin muuhun missä voi ehkä päättää asioista. Hetkeä myöhemmin avaan läppärin ja löydän pyynnön lähteä ehdokkaaksi Hengityslaitepotilaat ry:n hallitukseen. Yhdistys toimii elämää ylläpitävää hengityslaitetta käyttävien yhdyssiteenä ja oikeuksien edistäjänä.

Torstaina oli etäyhteyden kautta yhdistyksen vuosikokous, jossa valittiin hallitukseen kolme uutta jäsentä vuosille 2022-2023. Minut valittiin hallitukseen noille kahdelle vuodelle, kiitos tästä luottamuksesta. Mukavaa päästä vaikuttamaan asioihin.

Huvilaelämää Rantasalmella

Viikko alkoi Rantasalmen Alasenjärven rannalla sijaitsevan Laju-Korholan tilan Lajunhelmi esteettömällä huvilalla. Sinne oltiin lähdetty jo edellisen viikon lauantaina ja lomailu jatkui tämän viikon keskiviikkoon asti. Vierailuun liittyi pienimuotoinen yhteistyö, sillä olin tekemässä samalla juttua paikasta ja etenkin sen esteettömyydestä. Tuosta tarkemmin lisää, kun nämä kesäiset kiireet helpottavat.

Huvila elämää vietettiin alkuviikosta.
Lajunhelmi ja grillaajat.
Huvila elämää Lajunhelmen terassilla.
Lajunhelmen terassi oli todella suuri.
Huvila elämää Lajunhelmen sisätiloissa.
Lajunhelmi näyttää sisäpuolelta tältä.
Auringonlasku Rantasalmela.
Auringonlasku Rantasalmella.

Tämä viikko on ollut todella lämmin, sillä minäkin olen pystynyt ulkoilemaan shortsit jalassa. Aika hurjaa menoa siis. Ulkona on tullut oltua paljon, etenkin siellä luonnon keskellä. Kaupungissa olen yrittänyt myös ulkoilla enemmän. Metsän keskellä haittana oli ötökät ja täällä kaupungissa naapurit sekä liikenteen äänet. Kaikesta huolimatta kesä on niin parasta aikaa.

Kerrostalon pihalla on puita.
Meidän taloyhtiön takapiha on kiva.
Minä ja liikennemerkki.
Pitäisikö liikennemerkkiin saada myös pyörätuolin kuva?

Suomen jalkapallon miesten maajoukkue eli Huuhkajat pelaavat parhaillaan ensimmäisen kerran arvokisoissa. Jalkapallon EM-kisat piti pelata jo viime kesänä koronan takia kisoja ei voitu pelata. Vuoden 2020 kisat pelataan siis parhaillaan ympäri Eurooppaa.

Tämän viikon lauantaina tämä ihme sitten tapahtui, kun Suomi kohtasi Tanskan Kööpenhaminassa. Tämä iloinen juhla päättyi hyvin traagisesti, kun Tanskan Christian Eriksen sai sairauskohtauksen ja häntä elvytettiin kentällä. Sen jälkeen ei urheilulla ollut enää mitään merkitystä. Kaikkien helpotukseksi hän on nyt suhteellisen hyvässä kunnossa.

Suomi voitti historiansa ensimmäisen ottelunsa arvokisoissa, kun Tanska kaatui maalein 0-1. Lopputulos oli todella upea, vaikka sitä ei kauheasti pysty hehkuttamaan. Tsemppiä Huuhkajat tuleviin koitoksiin. Ehkäpä seuraavien voittojen jälkeen voi iloita!

Ostin fanipaidan ja lein Lidlistä.
Suomen fanituotteet löytyivät Lidlistä.

Perjantai päivä alkoi käynnillä korva-, nenä​- ja kurkkutautien poliklinikalla. Oikean poskiontelon punkteeraus oli taas edessä kolmen kuukauden tauon jälkeen. Hengitystuen käytön takia minulla on krooninen tulehdus poskiontelossa, mutta onneksi punkteeraus auttaa ja helpottaa huomattavasti ikäviä oireita. Ja työnsä osaava henkilökunta helpottaa toki asiaa. Kiitos sinne suuntaan.

Kotipihassa puiden varjossa on hyvä olla.
Selvisin punkteerauksesta, jipii.

Kiitos kaikille tästä viikosta. Toivottavasti sinulla on myös ollut hyvä viikko!

Pietari Ahtiainen

Vuonna -85 syntynyt harvinaista ja etenevää Duchennen lihasdystrofiaa sairastava bloggaaja Savonlinnasta. Bloggaan elämästä vammaisen henkilön näkökulmasta. Yritän omalta osaltani tehdä maailmasta edes vähän paremman.