Airfryer ruokaa, syksyistä säätä ja Afrikan tähti

Airfryer ruokaa on tullut valmistettua tämän viikon aikana useaan otteeseen. Viikkoon on mahtunut myös kasvien muutto sekä onnettomuus.

Meidän taloyhtiön kiinteistönhuoltajalla ei tainnut mennä maanantai kovinkaan nappiin. Lakaisukoneella ajanut henkilö törmäsi nimittäin kadun varrella olevaan lankapuhelinkaappiin, joka ei ole enää kuin koriste. Onneksi henkilövahinkoja ei tullut. Nopeasti kaappi käytiin kuitenkin kaikesta huolimatta korjaamassa kuntoon. Asentaja näytti muun muassa hyppivän oven päällä. Aika siistiä, kun noin voi korjata rikkoutuneita asioita.

Sanoisin tähänkin onnettomuuden syynä olleen runkovesiputkien uusimiseen tähtäävä työmaa. Tai eihän se työmaan syy ole vaan osaamattomien autoilijoiden. Itse en ymmärrettävästä syystä omista ajokorttia, mutta ei ehkä monen muunkaan pitäisi näköjään omistaa. Kovasti pelkään, että nämä ei tule olemaan viimeiset onnettomuudet. Toivottavasti kukaan ei sentään menehdy tai edes loukkaannu vakavasti.

Puhelinkaappi on hajalla,
Kaapin osat lentelivät pitkin poikin pihoja,

Maanantaina valmistettiin hernekeittoa todella kätevästi haudutuspadassa. Tuossa valmistaessa herneitä ei tarvitse edes liottaa. Kaikki ainekset heitetään vain haudutuspataan, sekoitetaan ja annetaan hautua noin viisi tuntia korkealla lämpötilalla. En ole koskaan aikaisemmin tehnyt itse hernekeittoa, vaikka sen valmistus on todella helppoa. Tämä hernekeitto maistui hyvälle, ihan niin kuin lapsena äidin tekemänä. Hernekeiton sekaan tosin tuli meillä hiillosmakkaraa, joka sopi joukkoon oikein hyvin.

Haudutuspata täynnä hernekeittoa,
Sinappia kyytipojaksi tietenkin.

Airfryer ruokaa

Jotenkin ollaan jumiuduttu ruokien maissipanerointiin. Kaikki sai alkunsa pari viikkoa sitten, kun tehtiin Corn dogeja eli maissilla paneroitua makkaraa. Tällä viikolla tehtiin kyseistä ruokaa uudelleen. Lisäksi ollaan paneroitu lohi- ja lohipullia. Nämäkin ruoat ovat valmistettu kätevästi airfryerillä.

Lihapullat ovat hyvää airfryer ruokaa.
Lihapullia airfryerissa voi valmistaa kätevästi.
Airfryer ruokaa vuoassa.

On aivan pakko osallistua tähän koronapassin aiheuttamaan harmitukseen, sillä aihe ärsyttää minua vietävästi. Ennen vanhaan ei nimittäin ketään kauheasti kiinnostanut, jos ei esimerkiksi vammainen henkilö pyörätuolilla päässyt ravintolaan. Ei kuulemma jokaiseen paikkaan tarvitsekaan päästä. Nyt ei rokottamattomat pääse kaikkiin paikkoihin ja jopa Yle osallistuu ulinaan. Tämä on sitä tasa-arvoa!

Bloggaaja pinkissä valossa.
Pinkkiä valoa ja ihmettelyä.

Mediassa esiintyi kuluneen viikon aikana joku ihmeen kohu Afrikan tähti lautapelistä. Tai oikeastaan media yritti saada aikaan kohun pelistä, mutta epäonnistui. Tämä kohu muistutti meitä Afrikan tähden olemassaolosta. Kaivettiin peli esiin ja pelattiin pitkästä aikaa. Vähän kuitenkin saattoi harmittaa, kun rosvo hyökkäsi vamasen kimppuun. Se saattoi ehkä olla todella suurta syrjintää.

Afrikan tähti lautapeli keittiönpöydällä.
Afrikan tähti on loistava lautapeli.

Syksyinen sää näytti tällä viikolla muuttua talviseksi. Keskiviikkona satoi nimittäin jo hieman lunta, mutta sitten tuli torstai ja lämmintä olikin yli kymmenen astetta lämmintä. Ei oikein siis tullut vielä talvea. Olisihan se ollut jo liian aikaista talvelle. Ei minua oikeastaan haittaisi yhtään vaikka ei kunnon talvea tulisikaan, sillä pyörätuolilla liikkuminen olisi paljon helpompaa ja ei olisi myöskään liian kylmää.

Torstaina oli hyvä sää ulkoiluun.
Sunnuntaina oli hyvin aurinkoinen ja raikas syksyinen sää.
Sunnuntaina oli hyvin aurinkoinen ja raikas syksyinen sää.

Kun talvi alkaa lähestyä vauhdilla niin rakkaat kasvini pääsivät muuttamaan sisätiloihin. Satoa nuo kasvit eivät ehtineet tuottaa oikeastaan yhtään kesän aikana parvekkeella. Ananaskirsikoissa on paljon raakileita, jotka näyttävät nyt siltä, että kohta saattaa satoa tullakin.

Viikko oli tällä kertaa tässä. Toivottavasti jaksoit lukea koko jutun viikosta. Oikein hyvää tulevaa viikkoa teille kaikille blogin seuraajille.

Pietari Ahtiainen

Vuonna -85 syntynyt harvinaista ja etenevää Duchennen lihasdystrofiaa sairastava bloggaaja Savonlinnasta. Bloggaan elämästä vammaisen henkilön näkökulmasta. Yritän omalta osaltani tehdä maailmasta edes vähän paremman.