Läheisen ihmisen ADD on tämän kertaisen jutun aiheena. Puolisoltani löytyy tämä ominaisuus ja kirjoitan nyt oman näkemykseni asiasta.
Keväällä Tuisku kirjoitti ADD-iagnoosistaan. ADD on yksi ADHD:n kolmesta ilmenemismuodosta. Siinä oireet painottuvat tarkkaavuuden säätelyn vaikeuksiin. Diagnoosi on Tuiskulla suhteellisen tuore, mutta ehkäpä vajaan vuoden jälkeen osaan kirjoittaa jo asiasta jotain.
Aiheesta on vähän vaikeaa kirjoittaa, kun jotenkin ne ADD:n mukanaan tuomat ominaisuudet ovat aina olleet osa Tuiskua. Mutta yritetään saada jotain tekstiä aikaan aiheesta läheisen ihmisen ADD.
Läheisen ihmisen ADD
Tuiskun on vaikeaa keskittyä yhteen asiaan kerrallaan ja ajatus saattaa harhailla yhtäkkiä kymmenen eri asian välillä. Jotenkin tätä oireiden tunnistamista ja erottamisesta normaalista on sotkenut myös oma tekemiseni. Minulla saattaa nimittäin olla esimerkiksi viisi selaimen ikkunaa auki yhtäaikaa ja teen jokaisessa vuorotellen jotain. Mutta ero tuleekin siinä, että homma on yleensä täysin hallinnassa. ADD ihmisellä se ei ole, vaan alkuperäinen juttu jää todennäköisesti tekemättä.
Aamuisin Tuisku saattaa jumittua selailemaan puhelintaan ja huomata vartin päästä, että kahvi ja paahtoleipä ovat kylmiä. Ennen diagnoosia ja sen myötä saatua lääkitystä olin ihmetellyt, kun usein jäi tekemättä esimerkiksi ennakkoon sovittuja kotitöitä. Tästä tietenkin tuli minulta sanomista, kun ajattelin ettei toista kiinnosta yhteiset asiat. Aloittamisen vaikeus puolestaan on johtanut siihen, että minä siirryin lähes kokonaan tekemään meille ruokaa.
Yksi hallitseva piirre on myös se, että tiettyihin asioihin voisi uppoutua vaikkapa koko päiväksi. Tuiskulle yksi niistä asioista on tietokoneella pelattava hevosaiheinen StarStable peli. Tuiskun nukkejen sekä pehmolelujen keräily on yksi ADD:n tuoma juttu. Tämä on minusta ollut aina söpö juttu.
Lääkkeen ottaminen helpottaa selvästi oireita. Ei kyseessä ole tietenkään mikään ihme lääke, mutta ero aikaan ilman lääkitystä on todella suuri. On todella hieno juttu huomata, että rakas ihminen saa apua lääkkeestä ja pystyy oikeasti tekemään niin sanotusti normaalisti asioita.
Lääkityksen aloittamisen jälkeen Tuiskun olo on parantunut selkeästi ja itseluottamus on noussut. Parasta on mielestäni se, että Tuisku ymmärtää miksi hän on erilainen tietyissä asioissa. Ja minä osaan hoitaa asioita eri tavalla ja ymmärrän myös, että mikä on ongelma. Tämän myötä molemmat voidaan paremmin ja parisuhde toimii paremmin.
Onneksi Tuisku otti asian puheeksi neurologin vuosikontrollissa ja siitä asia lähti rullaamaan. Suosittelen kaikille hakemaan apua vastaaviin ongelmiin. Ei ole häpeä puhua asioista, jotka ahdistavat tai pelottavat.
