Vankeus on päättynyt

Vankeus on päättynyt, kun taloyhtiön hissi on korjattu. Tähän viikkoon on kuulunut myös sijaisten perehdytystä ja hyvää ruokaa.

Myös maanantaina jatkui kurimus, kun ei päässyt ulos rikkinäisen hissin takia. Maanantaina olisi vielä ollut Pyhän Olavin päivä, jolloin vietetään Savonlinnan kaupungin syntymäpäivää. Tänä vuonna kaupunki täytti jo 385 vuotta. Torilla olisi ollut menoa ja meininkiä, mutta tänä vuonna ne jäivät väliin. Lisäksi olisi ollut Savonlinnan keskussairaalan palveluita puolustava mielenosoitus.

Savonlinnan synttäreiden kunniaksi tilattiin ruokaa. Minä söin nepalilaisen ravintola Kripan yrteillä ja jogurtilla marinoitua grillattua lohta.

Naapureilta kuultujen huhujen mukaan taloyhtiön hissi piti saada kuntoon tiistaina. No eihän se tietenkään pitänyt paikkaansa. Alkoi jo tuntua, että pää hajoaa, kun on muutenkin tällä hetkellä vähän vastoinkäymisiä. Toisaalta ainahan voi tilata vaikkapa kahvikoneen, jos tarvitsee lohdutusta. Ja sehän tulee sitten maanantaina postin mukana 😂

Minä parvekkeella ulkoilemassa.
Hän on kotinsa vanki.



Vankeus on päättynyt

Keskiviikko saapui ja jälleen odotettiin, että alkaako hissi toimimaan. Korjaaja saapuikin aamupäivällä, kun odotettu osa saapui. Iltapäivällä olikin valmista, mutta ensin annettiin talon muiden asukkaiden koekäyttää hissi. Ei nimittäin haluttu uudelleen jäädä ulos, kun hissi hajoaa heti toisen kerran. Edellisellä viikolla nimittäin kävi näin. Ongelmia ei tullut, joten uskallettiin lähteä ulkoilemaan. Ja kyllä se tuntui mukavalta.

Minua hymyilyttää, kun pääsin ulos.
Ulkoilijaa hymyilyttää.

Torstaina oli lämmin päivä ja käytiin Tuiskun kanssa pitkällä lenkillä. Sattuneesta syystä on jäänyt viime aikoina vähemmälle yhdessä liikkuminen. Tällä viikolla on ollut vähän viikonpäivät sekaisin, kun ei ole ollut fysioterapiaa. Fysioterapeutti on tällä hetkellä lomalla.

Kaksi sateenkaarta.
Kaksi sateenkaarta, vaikka meillä ei edes satanut.

Perjantaina perehdytettiin uusi henkilökohtaisen avustajan sijainen. Kyseessä oli jo toisen uuden sijaisen perehdytys tällä viikolla. Onhan nämä päivät oikeasti todella raskaita, mutta lopussa kiitos seisoo. Epävakaa sää sai myös jatkoa perjantaina. Onneksi sateet menivät iltapäivän puolella ohi ja päästiin ulkoilemaan.

Ostin ennen pääsiäistä lammasta pakkaseen. Siitä jäi kuitenkin tekemättä ruokaa pääsiäisenä, kun iski pula työvoimasta. No nyt lauantaina lammas lopulta päätyi pannulle. Lammasta söin rosmariini perunoiden kanssa. Oli kyllä todella maukasta ruokaa. Pakko myöntää, että en itse olisi osannut tehdä noin hyvää ruokaa lampaasta, mutta onneksi on päteviä henkilökohtaisia avustajia.

Lammasta, kastiketta ja perunoita. Lautasella koristeena viinimarjoja.
Hmm, nyt oli hyvää ruokaa.



Viikon päätteeksi oli viileä päivä, kun tuuli ja oli pilvistä. Ulkona ei tullut kauheasti vietettyä aikaa. Senkin edestä tuli katsottua Pariisin olympialaisia. Sunnuntaina herkuteltiin gluteenittomilla juustosarvilla, joita Tuisku leipoi.

Juustosarvia lautasella.

Pietari Ahtiainen

Vuonna -85 syntynyt harvinaista ja etenevää Duchennen lihasdystrofiaa sairastava bloggaaja Savonlinnasta. Bloggaan elämästä vammaisen henkilön näkökulmasta. Yritän omalta osaltani tehdä maailmasta edes vähän paremman.

Vastaa