Henkilökohtainen apu – vinkkejä työnantajan rooliin

Henkilökohtainen apu tuli elämääni tammikuussa 2015. Aiemmin olin ollut muutaman vuoden ajan hengityshalvauspotilas. Olen kirjoittanut aiheesta tänne blogiin useamman kerran, mutta siitä tuskin voi kirjoittaa liikaa.

Oikeastaan voisi sanoa, että tässä siirtymisessä palvelusta toiseen minut heitettiin suoraan syvään päähän. Ainoa kokemus henkilökohtaisen avustajan työnantajuudesta oli Tuiskun seuraaminen tässä asiassa. Käytännössä tämänkin oli aivan erilainen tapaus, koska Tuiskulla ei silloin ollut avustaja töissä edes jokaisena päivänä. Tässä yhteydessä Tuiskun avustajatunnit myös lisääntyivät ja sen myötä avustaja oli töissä päivittäin.

Kaikki oli siis aivan uutta ja apua ei mistään suunnasta tarjottu. Tuiskun kanssa harjoiteltiin työantajuutta silloin ja vielä nykyäänkin välillä. Onneksi myös moni edellisestä ringistä siirtynyt avustaja oli mukana ja yhdessä harjoiteltiin, että miten esimerkiksi työvuorolistoja kannattaa tehdä. Kantapään kautta on saanut oppia hyvin monta asiaa. Silloisen avustakeskuksen apu oli lähinnä valittaminen, jos oli jotain tehty tietämättömyyttä väärin.

Henkilökohtaisen avustajan kanssa tullaan aika usein läheiseksi, etenkin jos työsuhde on pitkäaikainen. Työnantajuus tuo välillä eteen vaikeita asioita ja silloin läheiset välit saattavat vaikeuttaa asioiden käsittelyä. Kun henkilökohtaista avustajaa tarvitsee lähes kaikissa päivittäisissä toimissa niin kynnys käsitellä vaikeita asioita saattaa nousta jopa liian korkealle.

Henkilökohtainen apu nykyisin

Nykyään työnantajuus sujuu aika rutiinilla, mutta toki aina välillä joutuu miettimään ja selvittämään miten joku asia tehdään. Näissä tilanteissa on parempi olla varovainen kuin katua myöhemmin. Eli jos et ole varma, että miten toimia niin ota selvää. Esimerkiksi HetaHelp-neuvontapalvelu on oiva apu, jonka kautta saa varmasti oikeaa tietoa henkilökohtaisen avun ongelmiin ja kysymyksiin.

Näiden vuosien aikana yksi ongelma työnantajuuteen liittyvä on pysynyt tai oikeastaan vain pahentunut. Se on avustajien sijaisten löytäminen. Tämä oli ongelma jo silloin vuonna 2015 ja on vain pahentunut vuosien varrella. Nykyään myös vakituisten avustajien löytymiseen on varattava riittävästi aikaa. Ja niistä hyvistä avustajista kannattaa pitää kiinni kynsin ja hampain. Jos olet oikeudenmukainen ja asiallinen niin sillä pääset tässä jo pitkälle.

Vinkkejä onnistuneeseen työsuhteeseen

  • Puhu asioista suoraan henkilökohtaisen avustajan kanssa
  • Sopikaa yhteiset pelisäännöt muun muassa sairaslomien suhteen
  • Liity HETA liittoon, jolloin saat helposti tukea sekä neuvoa
  • Jos homma ei toimi koeajalla, niin tilanne harvoin paranee myöhemmin
  • Panosta perehdytykseen työsuhteen alussa
  • Harvemmin tapahtuvia työtehtäviä kannattaa käydä läpi tietyin väliajoin

Kuten moni tietääkin, että uusi vammaispalvelulaki on tulossa ensi vuoden alussa. Tässä yhteydessä hengityshalvausstatuksen suunnitellaan poistuvan lainsäädännöstä siirtymäajan jälkeen vuoden 2025 lopussa. Toivottavasti tästä kirjoituksesta on hyötyä statuksen omaaville.

Pietari Ahtiainen

Vuonna -85 syntynyt harvinaista ja etenevää Duchennen lihasdystrofiaa sairastava bloggaaja Savonlinnasta. Bloggaan elämästä vammaisen henkilön näkökulmasta. Yritän omalta osaltani tehdä maailmasta edes vähän paremman.