Kahden viikon kuulumiset

Kahden viikon kuulumiset tulevat poikkeuksellisesti samassa jutussa. Syynä tähän on reissu, josta tulee aivan oma juttu.

Uusi viikko, uudet kujeet. Viikon alkuun lähdin tavoittelemaan sähkö- ja lääkintälaitehuoltoa, kun pitäisi saada ennen reissua kuntoon sähköpyörätuolista hengitystuelle virtaa tuova virtalähde. Hyvinvointialue oli ilmeisesti ulkoistanut nämä palvelut ja vanhat puhelinnumerot eivät enää toimi. En tavoittanut yhtään ketään, joka olisi tiennyt yhtään mitään. Asiat toimisi liian helposti, jos ne voisi hoitaa ilman välikäsiä. No onneksi on monta ulkoista akkua, joten reissu ei ole sen takia vaarassa.

Minä turhautuneena kuvassa.
Ehkä vähän turhauttaa, mutta minkäs teet!

Sairaalalla käynnin jälkeen lähdettiin Tuiskun kanssa ajamaan sähköpyörätuoleilla lenkkiä, jolla matkaa taas kerran kertyi. Ei tuo sää oikein vieläkään tuntunut kesäiseltä, vaikka lämmintä oli lähes kaksikymmentä astetta. Tuuli on nimittäin vieläkin viileää. Illalla puolestaan satoi vettä useamman tunnin ajan.

Tiistaina sain lopulta yhteyden huoltoon, joten ei tarvinnut alkaa savumerkkejä lähettää näistä asioista. Huolto tehdään juuri ennen viikonloppuna käynnistyvää reissua. Päivä oli erittäin lämmin ja minäkin tarkenin ulkona t-paita päällä. Ulkona tulikin vietettyä yli kaksi tuntia. Tiistaina oli myös viikon ensimmäinen fysioterapia, jossa käsiteltiin jalkojen lihaskalvoja. Käsittely ja alkanut kesä tekee varmasti hyvää kivuille.

Minä ottamassa aurinkoa.
Kesä tuli sitten aika nopeasti. Maanantaina olin ulkona pipo päässä ja tiistaina riitti t-paita. Nyt nautitaan!
Tiistaina ei ehditty tai oikeastaan jaksettu tehdä ruokaa, joten käytiin hakemassa lähes naapurissa sijaitsevasta Sirkan leipomosta. Ruokana oli talon kalapyöryköitä, uudensadon perunoita ja tilli-creme fraichea. Lisäksi yllätyksenä oli jotain hyvin mureaa possua.

Viime viikon torstaina tilattu Asuksen valmistama Chromebook on saapunut ja otettu käyttöön. Lyhyen käytön jälkeen tämä läppäri vaikuttaa oikein hyvältä minun käyttööni. On muuten jännä huomata, että miten suoratoistopalveluiden kuvasuhde on muuttunut neljän vuoden aikana. Nyt ei enää tarvitse katsoa ärsyttäviä mustia reunoja. Ja koneen äänentoisto on aivan älyttömän hyvä.

Keskiviikkona oli vielä lämpimämpi päivä kuin tiistaina. Lämpömittarin lukema nousi nimittäin jo 22 asteeseen. Käytiin Tuiskun kanssa ulkoilemassa, kun sää oli näin hyvä. Ajettiin taas kerran pitkä lenkki.Illalla kävin pitkästä aikaa S-market Laitaatsillan ilta-alessa.

Uuden tietokoneen äärellä on hyvä olla.
Matkalla kauppaan on hienot näkymät Saimaalle.



Akut vaihtoon

Torstaina oli erittäin hidas aamu, kun hidastelin tarkoituksella. Söin muun muassa aamiaisen vuoteessa. Minun rakas sähköpyörätuoli lähti nimittäin kello 9 akkujen vaihtoon. Samalla laitettiin kuntoon virtalähde, jonka kautta hengitystuki saa suoraan virtaa sähköpyörätuolista. Menopeli tuli huollosta jo ennen puoltapäivää, joten nopeudesta voi antaa taas kehuja. Päivään kuului viikon jälkimmäinen fysioterapia, jossa käsiteltiin hengityslihaksia ja lapojen alueita.

Kävin vähän pihalla testaamassa, kun sadekuurojen takia ei kauemmas uskaltanut lähteä. Päälläni on amerikkalaisen jalkapallon joukkue Detroit Lionsin pelipaita.

Perjantaina oli vuorossa pakkaaminen, kun seuraavana aamuna on lähtö Helsinkiin. Taksi tulee aamulla klo 9, joten aikaa ei ole hukattavaksi. Majapaikaksi valikoitui tällä kertaa Scandic Hub, jossa ei ole ennen oltu. Päivä oli lämmin, joten käytiin Tuiskun kanssa ajamassa pitkä lenkki.

Ulkona on hyvä käydä.

Palattiin kotiin tiistaina väsyneenä. Ensimmäinen yö meni lähes heräämättä. Keskiviikkona oli vielä hyvin väsynyt olo niin fyysisesti kuin henkisesti. Jälkimmäinen tuskin tulee taas hetkeen katoamaan. Päivään ei kuulunut mitään erikoisempaa.

Ulkoilun iloa keskiviikkona.!



Torstaina oli käytävä kaupassa, kun yksi sun toinen tavara oli päässyt loppumaan. Samalla ostin kotileipomo Siiskosen kahvilasta britakakkua, kun elämän mukanaan tuomat haasteet ärsyttivät liikaa. Viikon ainoa fysioterapia oli vuorossa torstaina. Tällä kertaa käytin läpi hengityslihaksia. Fysioterapian jälkeen söin Tuiskun tekemää makkarakastiketta. Tämän jälkeen lähdettiin Tuiskun kanssa ulkoilemaan.

Britakakkua lautasella.
Britakakku oli erittäin makeaa herkkua!

Edellisenä iltana haudutuspadassa valmistui -60% alennuksesta ostettuja korealaisittain maustettuja porsaan ribsejä. Perjantaina totesin, että ei ollut kovin kummoista evästä. Tuuliseen päivään kuului tietenkin myös ulkoilua.

Söin possua edellisenä päivänä tehdyn perunamuusin kanssa.

Heinäkuun henkilökohtaisten avustajien työvuorolistan teko on aina kuin palapeli. Lauantaina oli toiseksi viimeinen päivä ratkaista tämä palapeli, joten siihen kului aikaa. Päivä oli lämmin ja ulkona tulikin vietettyä aikaa useamman tunnin ajan. Käytiin Tuiskun kanssa ajamassa pitkä lenkki. Ulkona tuli syötyä myös ruoka ja jälkiruoaksi jäätelöä. Päivä oli siis oikein mukava.

Tuiskun kanssa ulkona kuvassa!

Sunnuntaina oli kesän ensimmäinen hellepäivä meidän ja monen muun suunnalla. Oli niin lämmintä, että jätin jo säärystimet pois. Ikävä kyllä niitä tarvitaan taas ensi viikolla, kun sää viilenee huomattavasti, Muuten päivä oli aika samanlainen kuin lauantaina. Syötiin ulkona ruokaa ja ulkoiltiin useamman tunnin ajan.

Minä Laitaatsalmen rannalla.
Tuisku otti minusta hienon kuvan.

Pietari Ahtiainen

Vuonna -85 syntynyt harvinaista ja etenevää Duchennen lihasdystrofiaa sairastava bloggaaja Savonlinnasta. Bloggaan elämästä vammaisen henkilön näkökulmasta. Yritän omalta osaltani tehdä maailmasta edes vähän paremman.

Vastaa