Kööpenhaminasta kotiin
Lopultakin kolmas ja viimeinen osa kesäkuisesta Kööpenhaminan reissusta on julkaistu. Tämä bloggaus sisältää pari viimeistä päivää Kööpenhaminassa sekä kotimatkan.
Lopultakin kolmas ja viimeinen osa kesäkuisesta Kööpenhaminan reissusta on julkaistu. Tämä bloggaus sisältää pari viimeistä päivää Kööpenhaminassa sekä kotimatkan.
Pyysin Maijua sanomaan kymmenen ensimmäisenä mieleen tulevaa sanaa. Sitten aloin kirjoittamaan, että mitä kyseisistä sanoista tulee minulle mieleen.
Torstain kuulumiset on tämän päiväisen jutun aihe. Ajattelin kokeilla päivittää blogiin kuulumisia niiltä päiviltä, kun on ollut muutakin kuin tavallista arkea.
Katsottiin YLE Areenasta hyvin mielenkiintoinen sekä koskettava dokumentti; Royn täytyy selvitä. Dokumentti kertoo ruotsalaispojasta, joka sairastaa parantumatonta lihastautia nimeltä SMA1.
Mietin aihetta tämän päivän juttuun pitkään, mutta lopulta sen sitten keksin. Päätin siis kirjoittaa siitä, että mitä tavoitteita ja unelmia minulla on.