Joulutorttujen aika on saapunut jo luoksemme. Tähän syksyiseen viikkoon on mahtunut voittoja, hyvää ruokaa ja ulkoilua.
Uuden viikon alkuun sää oli edelleen hyvin harmaa ja sen myötä tuntui, että päivä ei käynnisty ollenkaan. Viikon ensimmäinen fysioterapia oli poikkeuksellisesti vuorossa jo maanantaina. Sen aiheena oli tällä kertaa kyljet ja lavat. Fysioterapian jälkeen syötiin ruoaksi edellisten päivien tähteitä. Ruoan jälkeen lähdettiin ulkoilemaan Tuiskun kanssa parvekkeelle. Sinne ei päässyt puhaltamaan viileä tuuli, mutta raitis ilma piristi mukavasti. Onneksi on lasitettu parveke.


Tiistaina päättyi useamman päivän harmaus. Koko päivän ajan aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Lämpötila nousi 5 asteeseen ja tuuli oli aika vähäistä. Käytiin Tuiskun kanssa ulkoilemassa puolenpäivän maissa, jolloin oli yllättävän lämmintä. Tiistaina ei ollut mitään innostusta käydä tekemään ruokaa, joten Wolt sai hoitaa tämän homman. Tällä kertaa Tuiskulle tilattiin mäkkäristä ruokaa ja minulle pitkästä aikaa Uskudar kebabista. Tiesithän, että tätä maan parasta kebabia saa nykyään myös Lappeenrannasta ja Joensuusta.


Joulutorttujen aika käyntiin
Keskiviikkona iski aivan puskista himo joulutorttuihin. Lähdin sitten heti aamupäivästä kauppaan ostamaan gluteenitonta taikinaa ja marmeladia. Tällä kertaa ostin uutta appelsiini-suklaamarmeladia ja päärynä-suolainen kinuskimarmeladia. Kaupassa käynnin jälkeen ajettiin Tuiskun kanssa lyhyt lenkki kodin lähistöllä. Sää oli aika hyvä, jos ei oteta huomioon tuulta. SaiPa kohtasi CHL-liigan runkosarjan päätöksessä tšekkiläisen HC Plzen. Ottelu päättyi SaiPan tappioon maalein 6-3. SaiPan osalta pelit jatkuvat marraskuussa pudotuspeleissä, kun vastaan asettuu Pardubice. Joukkueet kohtasivat runkosarjassa, jolloin SaiPa oli parempi maalein 3-2.


Torstaina oli viikon paras päivä ulkoiluun, kun lämpötila nousi 10 asteeseen ja tuuli oli olematon. Käytiin Tuiskun kanssa ulkoilemassa puolenpäivän jälkeen ja oltiin ulkona yli tunnin ajan. Ennen ulkoilua laitettiin ruoka valmistumaan uuniin. Ruoaksi tehtiin tortillavuokaa, josta tuli erittäin hyvää. SaiPan aikataulu jatkui kiireisenä, kun se kohtasi torstaina kotikaukalossa HPK:n. Tämä ottelu päättyi SaiPan voittoon hienosti maalein 2-1.


Viikon jälkimmäinen fysioterapia oli vuorossa poikkeuksellisesti perjantaina. Tällä kertaa sen aiheena oli hengityslihakset, kyljet ja lavat. Meinasi viikon alkupuolella iskeä flunssa ja yskimällä sain paikat ihan jumiin. Onneksi ei mitään pahempaa flunssaa tullut ja nyt on jumitkin avattu. Fysioterapian jälkeen söin ruokaa ja sitten lähdin taas käymään kaupassa. Sieltä tulon jälkeen ulkoiltiin Tuiskun kanssa, kun sää sen salli.


7-1
Lauantaina sää oli alkuun hyvin sateinen ja sumuinen. Iltapäivällä sää alkoi muuttumaan parempaan suuntaan ja sade loppuikin kolmen jälkeen. Lähdettiin Tuiskun kanssa ulkoilemaan kahden jälkeen, kun ei pitänyt ollut vaaraa kastumisesta. Sadetutka ei ollut tällä kertaa oikeassa ja vettä alkoikin satamaan. Onneksi oltiin kodin lähistöllä ja ei kastuttu pahasti. SaiPalla oli lauantaina vastassa Helsingin IFK. Ottelu päättyi aika yllättäen SaiPan voittoon maalein 7-1. Voitto ei ollut mitenkään yllättävä, mutta sen sijaan lopputulos oli.


Sunnuntaina aamulla oli hyvin sumuinen sää. Sumun kadottua saatiin nauttia lähes koko päivä auringosta. Käytiin puolenpäivän aikaan ulkoilemassa. Vaikka aurinko paistoi ihanasti niin ei se enää lämmitä. Ulkoilun jälkeen tein itselleni ruoaksi kanaa Tikka Masala kastikkeessa ja perunamuusia. Tuisku ei oikein tykkää kanasta, joten hän söi makkaraa.

