Joulu on taas…
Jouluun, eli Jeesuksen syntymäjuhlaan on aikaa enää viikko. Itse olen tänä vuonna ollut ajoissa ja lahjat olen hankkinut jo marraskuun puolella. Jouluvalmistelujen teko on nykyään...
Jouluun, eli Jeesuksen syntymäjuhlaan on aikaa enää viikko. Itse olen tänä vuonna ollut ajoissa ja lahjat olen hankkinut jo marraskuun puolella. Jouluvalmistelujen teko on nykyään...
Tuli tänään katsottua elokuvan nimeltään Knowing. En paljoa odottanut elokuvalta, kun ei nappaa oikein Sci-fi. Tämä elokuva kuitenkin tarjosi positiivinen yllätyksen. Elokuvan ideana on 50-vuotta aiemmin...
Terveydenhoitaja kävi tänä aamuna kotona antamassa H1N1, eli sikainfluenssarokotuksen. Mitään oireita rokotuksesta ei ole ainankaan vielä näkynyt ja toivottavasti niitä ei tulekkaan.
Kivaa tämä kerrostalossa asuminen, ainankin valittajat järjestää hupia. Tänään nimittäin valitettiin, että meiltä tulee roskia liikaa. Kyllä meiltä tulee roskia enemmän kuin muilta, mutta siihen...
Tänään alkoi Soneran laajakaista taas toimia kunnolla. Lähes kolme viikkoa sain kärsiä kauheasta pätkimisestä, joka esti IRC:n käyttöä, videoiden katselua yms. Olen kyllä hieman pettynyt...