Kööpenhaminan valloitus: Toisessa osassa historiaa sekä gluteenitonta ruokaa
Kööpenhaminan matkasta julkaistu juttu saa nyt odotetusti jatkoa. Aiemmin julkaistu kesäkuisen matkan ensimmäinen osa on luettavissa täältä.
Kööpenhaminan matkasta julkaistu juttu saa nyt odotetusti jatkoa. Aiemmin julkaistu kesäkuisen matkan ensimmäinen osa on luettavissa täältä.
Erittäin lämmin ja kesäinen viikko alkaa olla ohi, joten teidän paljon odottama raportti kuluneesta viikosta on tässä. Edellinen raportti julkaistiin jo lauantaina, eli mukaan tulee...
Mukanani kulkeva lihassairaus Duchenne on etenevä ja johtaa lopulta kuolemaan. Tämän asian olen hyväksynyt jo vuosia sitten.
Heinäkuun ensimmäinen viikko alkaa pian olla ohi jä on aika kirjoittaa juttu kuluneen viikon kuulumiset tänne blogin puolelle.
Suunnittelimme matkaa aivan toiseen suuntaan, mutta lopulta päädyimme uudelleen upeaan Kööpenhaminaan. Viime vuonna teimme vastaavan reissun. Yhteensä kymmenen päivää kestänyt reissu oli hyvin mielenkiintoinen ja...