Viikkoni kuvin ja sanoin, tutustu nyt

Joulukuun ensimmäinen viikko alkaa vedellä viimeisiään. On siis jälleen kerran aika kertoa viikostani kuvin ja sanoin. Kerran päivässä Pietar.in Facebook-sivuilla julkaistu kuva saa samalla tarinan.

Maanantai: On ne joulukalenterit kauhean arvokkaita. Tämäkin minun ja Maijun yhteinen Halvan valmistama Duudsonit joulukalenteri maksoi 14,90 euroa. Ihan kiva on sitten kiistellä, että kumpi saa avata minkäkin luukun. 😉

1482783_10153537753655247_986901205_n

Tiistai: Elämä on kyllä todellakin ihanaa, kun on nykyään myös oma karkinsyöttäjäkin. Maiju keksi, että tarttumapihdeillä voi syöttää myös rakasta ukkoaan. Kannattaa kuitenkin olla kunnolla, sillä tarttumapihdeillä voi kivasti nipistelläkin.

Maiju syöttää minua tarttumapihdeillä.

Keskiviikko: Päivän kuvassa esiintyivät Maijun ihanat possut. Pipo ja Angry Birds -pehmolelu ovat myös rakkaani. Pipo on tosin nyt minun käytössäni.

Angry Birdsin viholliset.

Torstai: Hienon joulukirkko -joulukoristeen lyhdyn ovat kaataneet ilkivaltaiset henkilöt. Olen kyllä oikeasti yllättynyt, että kukaan ei alkanut nillittää: ”Ei tuo ole mikään oikea kirkko”.

Joulukirkon lyhty on kaatunut.

Perjantai: Meillä syötiin tällä kertaa Itsenäisyyspäivänä oikein hyvää lounasta. Söimme siis rakkaan kanssa, niin kuin kuvakin kertoo kuorrutettua kirjolohta Italialaiseen tapaan ja perunamuusia!

Kuorrutettu kirjolohi ja perunamuusia.

Lauantai: Me otettiin jo joulukuusi sisään varastosta odottamaan tulevaa joulua. Tämän kunniaksi kuusi pääsi päivän kuvaan. Kyllä, tiedetään ettei se ole oikea kuusi.

1486914_10153556697880247_845631253_n

Sunnuntai: Sunnuntain ruoka valmistui kätevästi itsenäisyyspäivänlounaasta ylijääneestää perunasoseesta. Makkarapiilo on todella hyvä ruoka, jonka resepti löytyy Tukehu Pullaas -ruokablogista.

IMG_2290

IMG_2290

Pietari Ahtiainen

Vuonna -85 syntynyt harvinaista ja etenevää Duchennen lihasdystrofiaa sairastava bloggaaja Savonlinnasta. Bloggaan elämästä vammaisen henkilön näkökulmasta. Yritän omalta osaltani tehdä maailmasta edes vähän paremman.

Vastaa