Mietteitä itsenäisyyspäivänä

Tänään sunnuntaina 6. joulukuuta vietetään kotimaamme Suomen itsenäisyyspäivää. Maamme itsenäistyi 98-vuotta sitten, jos joku ei sitä muista.



Tuohon lähes satavuotiseen historiaan on mahtunut vaikeita hetkiä sotineen ja lamoineen. Silti Suomi on onneksi selvinnyt aina eteenpäin. Aina on kuitenkin tarvittu vahvojen ihmisten esiin nousemista. Suuri kiitos itsenäisyydestä kuuluu veteraaneille, jotka taistelivat urheasti sota-aikaan.

Tällä hetkellä maamme talous on kuralla, suuri kiitos siitä päättäjille. Jatkuvasti haetaan uusia säästöjä, joiden kohteena ovat etekin vammaiset, vanhukset sekä lapset. Juuri he ketkä eivät aina pysty itseään helposti puolustamaan.

Vanhukset makaavat märissä vaipoissaan, kun hoitajia ei ole tarpeeksi, vammaisille ei ole varaa palkata tarpeeksi avustajia, asunnottomia on tuhansia, leipäjonot kilometrin mittaiset, kouluja suljetaan säästöjen toivossa…

Samaan aikaan maahamme on varaa ottaa vastaan pakolaisia, lähinnä nuoria miehiä, joiden hätä on vähintäänkin kyseenalaista. Omille kansalaisille ei riitä rahaa, mutta jotenkin muille riittää. Toki oikeasti hädässä olevia on autettava, mutta varmempi pitäisi olla taustoista.

Suomi on kuitenkin selvinnyt pahoista paikoista aiemminkin. Nyt kuitenkin tarvitaan päättäjille järkeä päähän ja Suomi uuteen nousuun. Toivoa meillä vielä on.

Hyvää itsenäisyyspäivää!

lippu

Pietari Ahtiainen

Vuonna -85 syntynyt harvinaista ja etenevää Duchennen lihasdystrofiaa sairastava bloggaaja Savonlinnasta. Bloggaan elämästä vammaisen henkilön näkökulmasta. Yritän omalta osaltani tehdä maailmasta edes vähän paremman.

Vastaa