Kakkua, ulkoilua, söpöstelyä… – Kesä alkoi virallisesti

Tällä viikolla toukokuu vaihtui kesäkuuksi ja kesä alkoi virallisesti. Viikon päättyminen merkitsee myös sitä, että on aika kirjoittaa juttu viikosta kuvien kera.

Hetkeksi kadonnut kesä löytyi kuluneen viikon aikana uudelleen. Tämä on vastoin odotuksia, sillä yleensä kesäkuun alkaessa lämpötilat laskevat lähelle nollaa ja lomalaisia hemmotellaan. Ehkäpä se sitten juhannuksena on kylmää.

Viikko on ollut todella tuulinen, joten pidemmät ajelut ovat jääneet vähemmälle. Aikaa on jäänyt olla enemmän omalla pihalla ja kuvailla esimerkiksi kukkia. Lauantaina kävimme Maijun kanssa kahvittelemassa takapihalla.



Pihamme reunalla kasvaa upea Terijoen salava, jossa näyttää olevan kaksi harakan pesää. Toisessa kuvassa näkyvät nuo pesät hyvin.

Lidlistä sai kymmenen prosenttia alennusta maanantaista keskiviikkoon asti. Lisäksi naudan grillipihveissä oli alelappu, joten pakko niitä oli ostaa. Minun on vaikea syödä sitkeämpää lihaa, joten tarjouksesta yleensä ostan nautaa. Se kun on yleensä vähän arvoitus. Tällä kertaa valmistui naudan grillipihvi, grillijuustoa, suolakurkkua ja maustevoita.

Läppärini on temppuillut pidemmän aikaa ja lopulta päätin ostaa uuden. Olin pitkään miettinyt Chromebook-läppärin ostamista ja nyt tein ostopäätöksen. Parin päivän kokeilun jälkeen voin sanoa, että olen todella tyytyväinen koneeseen. Chrome OS -käyttöjärjestelmä toimii sulavasti ja akunkesto on huippuluokkaa.

Maiju leipoi viikonlopuksi ihanaa suklaajuustokakkua, johon tuli muun muassa Snickers ja mignon-suklaata. Oli kyllä tosi hyvää rakkaudella leivottua kakkua.

Tämmöinen viikko tällä kertaa oli täällä. Toivottavasti sinunkin viikko on ollut onnistunut ja täynnä positiivista energiaa.

Kategoria(t): Pietari Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.