Äiti ja yhdeksän muuta sanaa – mitä niistä minulle tulee mieleen?

Pyysin Maijua sanomaan kymmenen ensimmäisenä mieleen tulevaa sanaa. Sitten aloin kirjoittamaan, että mitä kyseisistä sanoista tulee minulle mieleen.



Nakki: Hyvä nakki napsahtaa kivasti purtaessa. Nakkien kuori ei kuitenkaan saa olla liian sitkeä tai minun normaalia heikompi puruvoima ei riitä. Hyvässä nakissa on kuitenkin kuori.

Kynä: Sillä voi kirjoittaa tai vaikkapa piirtää. Valitettavasti ihmiset kirjoittavat nykyään liikaa puhelimilla ja muilla vekottimilla. Minulla ei kynä enää pysy kädessä, mutta onneksi on kuitenkin myös nämä vekottimet.

Syksy: Alkaa parhaillaan ottaa valtaa kesästä ja sen myötä vihreä muuttuu keltaiseksi. Syksyn myötä lämpö sekä valoisuus vähenee. Rakastan kesää, mutta jotenkin syksy kiehtoo minua. Etenkin pimeässä oleminen.

Vaatteet: Pitävät meidät lämpimänä ja suojaavat alastomuudelta. Vaatteet kertovat myös käyttäjästään. Hyvät vaatteet ovat kestäviä.

Äiti: Rakas ihminen, joka on valitettavasti poistunut keskuudestamme jo vuosia sitten. Taisteli minunkin puolesta useat taistelut. Paljon häneltä opittuja elämänarvoja kulkee mukana. Ikävä tuskin koskaan katoaa, eikä pidäkkään.

Blogi: Tärkeä juttu ollut pitkään minulle. Tuo päivään paljon tekemistä ja antaa helpon mahdollisuuden saada äänen kuulumaan. Myös blogin mukanaan tuovat lukijat ovat hieno juttu.

Ystävyys: Tämä on vaikein näistä sanoista. Hyvät ystävät ovat tärkeitä, mutta minulla ei niitä oikeastaan ole. Maiju on myös minun paras ystävä.

Hiljaisuus: Vaikka tykkään puhua ja välillä kuunnella muidenkin puhetta niin joskus on hyvä olla hiljaakin. Täysi hiljaisuus on kuitenkin minun vaikeaa löytää, sillä hengitystuki pitää vähän ääntä kokoajan.

Sirkus: Ei oikein minun juttu. En tykkää pelleistä tai eläinten vankeudessa pitämisestä. Ja liput näyttävät olevan todella kalliita. Onko perheillä oikeasti varaa käydä edes sirkuksessa?

Keinutuoli: Sillä voi keinua. Yhdistetään yleensä vanhuuteen, mutta myös nuoremmat voivat keinua. Keinutuoli vähentää kuulemma myös stressiä.

Toivottavasti jaksoit lukea tämän jutun loppuun asti. Jos jaksoit niin kerro siitä mielipide kommenteissa.

Pietari Ahtiainen

Vuonna -85 syntynyt harvinaista ja etenevää Duchennen lihasdystrofiaa sairastava bloggaaja Savonlinnasta. Bloggaan elämästä vammaisen henkilön näkökulmasta. Yritän omalta osaltani tehdä maailmasta edes vähän paremman.

Vastaa