Näin viikon aluksi voisin kirjoittaa vähän aiheesta, joka toivottavasti saisi meidät kaikki ajattelemaan sanomisiaan.
Sunnuntaina käytiin kaupassa ja sieltä kotiin päin tullessa ohitimme pyörätuoleillamme vanhemman pariskunnan, joka tukki lähes koko kevyenliikenteen väylän. Ajoimme edellä ja avustaja vähän matkan päässä. Tätähän tuo pariskunta ei tiennyt, joten sieltä kuuluikin meistä kommentti: ”Tuo se ei ole mitään elämää”.
Noihin kommentteihin on valitettavasti jo vuosien varrella turtunut, nykyään ne lähinnä enää naurattavat. Tämä kommentti sai kuitenkin tällä kertaa miettimään asiaa syvällisemmin ja luomaan blogitekstin.
Miksi ihmisten pitää kommentoida toisten elämää tuolla tavalla tietämättä siitä yhtään mitään? Mitä kukakin on arvostelemaan toisen ihmisen elämää ja sen arvokkuutta? Miten voi edes tehdä arvion tuntematta toista ja näkemällä pyörätuolin takaapäin sekä siinä istuvan ihmisen sivulta.
Tuohon toisen ihmisen arvioimiseen tuntematta edes häntä syyllistymme varmasti välillä jokainen. Minä ainakin myönnän. Ehkäpä voisimme yhdessä yrittää tehdä tästä maailmasta hieman parempi paikka ja kommentoisimme muista ihmisistä positiivisia asioita. Tässä tälle syksylle haaste meille jokaiselle.
Mitä sitten tulee tuohon elämän arvokkuuteen ja sen paremmuusjärjestykseen laittamiseen niin kuka meistä on oikeasti edes oikeutettu tekemään niin. Me ihmiset arvostamme täysin erilaisia asioita. Se mitä toinen pitää elämässä tärkeänä voi olla toisesta todella vastenmielistä. Niinkuin taannoisessa jutussa kirjoitin: ”jokainen kuolee joskus ja tärkeintähän on kuitenkin se, että miten on elänyt”.
Jutun kirjoitukseen johtanut tällä arvio taisi mennä hieman väärin. Eletään Maijun kanssa kuitenkin täyttä elämää vaikka ulkopuoliset näkisivät asian muulla tavalla.
