Pietarin vuosi 2018 oli täynnä muutoksia – nämä olivat suosituimmat jutut

Pietar.in -blogin vuosi 2018 on ollut erittäin mielenkiintoinen, sillä uudistin sen toimintamallia todella merkittävällä tavalla. Omasta mielestäni muutos on ollut kannattava.

Blogista loppui uutisten julkaiseminen syyskuun alussa, kun ei enää jaksanut sitä negatiivisuutta.  Niin kuin olen aiemmin maininnut, että surkeat uutiset alkoivat ahdistaa henkisesti. Tämän myötä aikoja sitten kadonnut innostus päivittää ja kehittää blogia eteenpäin.

Blogin ulkoasu koki myös muutoksen kuluneen vuoden aikana. Vuosia palvellut vanha ulkoasu sai lopulta siirtyä sivuun ja tilalle tuli selkeämpi sekä nykyaikainen ulkoasu.

Ḱuluneen vuoden tilastot eivät tietenkään ole edellä mainitun muutoksen takia vertailukelpoisia aiempien vuosien tilastoihin. Uudistuksen myötä kävijämäärät laskivat selkeästi, mutta vierailuaika ja yhdellä vierailulla käydyt sivut kasvoivat merkittävästi. Voisi siis sanoa, että jälleen kerran laatu voitti määrän.

Top 7 jutut:

1. Unelmista totta: Näin päädyimme saman katon alle – luettu 2 804 kertaa
2. Syksy tuo mieleen surulliset hetket, jotka muuttivat… – luettu 2 118 kertaa
3. Sairauden etenemisen tunnustaminen paransi elämän… – luettu 1 973 kertaa
4. Järjestäjä palautti lippurahat ja lähetti Cheek kassit – luettu 1 798 kertaa
5. Poskiontelotulehduksen syy selvisi – ”ei voi parantaa” – 1 723 kertaa
6. Miltä avustettavana oleminen tuntuu ja millainen on… – luettu 1 614 kertaa
7. Esteetön vuokramökki jäi sydämiimme – luettu 1 600 kertaa

Näiden edellä mainittujen juttujen lisäksi moni muukin pääsi lähelle samoja kävijämääriä. Kiinnostus minun elämääni kohtaan pääsi hieman yllättämään. Tiesin toki, että lukijoita oli paljon, mutta mielestäni luvut ovat hienoa katseltavaa.

Yksittäiset uutiset, jotka liittyivät murhaan tai muuhun älyttömään väkivaltaan houkuttelivat toki huomattavasti enemmän kävijöitä kuin omat jutut. Tästä huolimatta muutos oli kannattava, sillä nykyisessä hullussa maailmassa hyvin moni kaipaa juttuja oikeasta elämästä.

Miten sitten tuleva vuosi blogin suhteen? Tarkoitus olisi jatkaa samalla hyväksi koetulla linjalla eteenpäin kohti uusia haasteita. Yksi tavoite on löytää blogille yhteistyökumppaneita. Tähän mennessä se ei ole tärpännyt, kun en ylläpidä fitness- tai muotiblogia. Tai ehkä syy on kuitenkin jossain muualla.

Lopuksi haluaisin kuulla blogin lukijoiden mielipiteitä tämän vuoden toiminnasta. Mikä oli sinun mielestäsi vuoden 2018 aikana julkaistuista jutuista suosikkisi? Millaisia juttuja haluaisit blogista lukea jatkossa? 

Pietarin vuosi oli täynnä muutoksia.

Pietari Ahtiainen

Vuonna -85 syntynyt harvinaista ja etenevää Duchennen lihasdystrofiaa sairastava bloggaaja Savonlinnasta. Bloggaan elämästä vammaisen henkilön näkökulmasta. Yritän omalta osaltani tehdä maailmasta edes vähän paremman.