Uusi projekti, jäähyväiset puhalluspullolle ja muut viikon kuulumiset

Kevät on alkanut virallisesti, kun tämän viikon perjantaina kalenteriin käännettiin jo maaliskuu. Tähän viikkoon on kuulunut muun muassa uusi hengitysharjoituslaite sekä yllättäen käynti sairaalan apuvälinekeskuksessa.

Aloitetaan tällä kertaa viikon läpikäyminen vaikka torstaista, jolloin kävin taas kerran Savonlinnan keskussairaalan apuvälinekeskuksessa. Saan varmaan kohta sairaalaan VIP-kortin, kun käyn siellä jatkuvasti. Viimeisen puolen vuoden aikana olen käynyt sairaalassa enemmän kuin koko ikänä. Onneksi löydettiin ja ostettiin tämä asunto läheltä sairaalaa niin voi ajaa matkan sähköpyörätuolilla.

Tällä kertaa sain sieltä mukaan uudet rannetuet, kun entiset eivät oikein tuntuneet hyvältä ja aiheuttivat käsiin kipua sekä painaumia.

Rannetukien saamisen lisäksi minulle valmistettiin käsiin lepolastat, joiden avulla ranteet sekä sormet yritetään pitää suorempana. Etenkin sormet ovat menneet koukkuun, kun en ole koskaan niissä mitään tukia pitänyt. Tyhmyydestä saa maksaa tässäkin asiassa.

Hengitysharjoitukset ovat tärkeässä osassa elämässäni, sillä niiden avulla hengityslihasten heikkeneminen hidastuu ja limaa saadaan irroitettua. Saatiin Steripolar Oy:n sponsoroimana käyttöön Acapella laitteet, joilla hengitysharjoitusten tekeminen helpottui. Tuosta yhteistyöstä voit lukea tarkemmin tämän linkin takaa. Aiemmin vastaava harjoitus oli vedellä täytetty pullo, johon puhallettiin letkulla.

Acapella ja esite.

TukehuPullaas nyt myös Instagramissa

Tähän kuluneeseen viikkoon on mahtunut toki myös ruokaa, jota on tullut kuvattuakin tavallista enemmän. Tämä johtunee siitä, että avasin Instagram-tilin TukehuPullaas -blogille. Päätös tähän syntyi, kun en halunnut omaa Instagram-tiliä täyttää ruokakuvilla. Yhdessä kuvassa näkyy muffinssi, jonka täytteenä oli vihreitä kuulia. Resepti löytyy täältä.

Pekonia kasviksilla.

Iso muffinssi.

Kanaa ja salaattia.

Topi kävi myös ihastelemassa tulevaa kevättä lähellä sijaitsevan Saimaan rannalla. Taitaa tuo pieni sammakkoeläin vähän haikailla takaisin vesistöihin. Onneksi sen on meillä niin hyvä olla, että ei varmaan lähde mihinkään.

Topi ja puolukanvarpu.

Topi ja metallirengas.

Topi kurkkii kiven takana.

Aurinko paistaa.

Sortteerinlahti kuvassa.

Aurinko lämmittää.

Tuohon edellä nähtyyn Sortteerinlahteen siirtyy tänä vuonna syväväylä, jota kautta Saimaata pitkin kulkevat rahtialukset ohittavat Savonlinnan. Aiemmin laivat kulkivat Kyrönsalmesta ja joutuivat ohittamaan Olavinlinnan.

Alku viikolla näytti siltä, että talvi alkaa olla voitettu. Kulkuväylät olivat sulaneet jo kiitettävästi, mutta lauantaina iski hirmuinen lumimyrsky. Haaveilin keväästä ehkä vähän liian aikaisin.

Tällä kertaa kulunut viikko sisälsi kaikkea edellä mainittuja asioita. Toivottavasti jaksoit lukea loppuun asti tämän jutun. Oikein hyvää alkanutta viikkoa ja kevättä juuri Sinulle!

Pietari Ahtiainen

Vuonna -85 syntynyt harvinaista ja etenevää Duchennen lihasdystrofiaa sairastava bloggaaja Savonlinnasta. Bloggaan elämästä vammaisen henkilön näkökulmasta. Yritän omalta osaltani tehdä maailmasta edes vähän paremman.