Syksy saapuu – mukana murheita ja upeita värejä

Syksy tekee kovasti tuloaan ja luonto saa aikaan upeita värejä. Kulunut viikko toi mukanaan murhetta, ulkoilua sekä hyvää ruokaa. Kulunut viikko on herättänyt tunteita sekä tuntemuksia suuntaan, jos toiseenkin.




Useat puut yhä ulkona vihertävät, mutta sää on jo hyvin kolea. Syksyn ihania värejä on kuitenkin alkanut ilmestyä luontoon ja niitäkin on viikon aikana tullut otettua. Upeiden värien lisäksi parasta syksyssä on jääkiekon Liigan alkaminen. Yhdessä kuvassa on puolestaan yksi Maijun ihanista nukeista.

Syksy tuo puihin upeat värit.

Maijun nukke luonnon rauhassa.

SaiPa pelipaita päällä.

Silta saareen vie.

Sateista ja syksyisestä säästä huolimatta tällä viikolla on tullut myös ulkoiltua ihan mukavasti. Kilometrejä on kertynyt muun muassa K-Citymarketin mammutti markkinoilla käymisestä.

Kiviä Saimaan rannalla.

Upea Saimaa.

Kadonneet käytöstavat?

Olen meidän taloudessamme yleensä se, joka on keittiövuorossa. Tykkään ruoanlaitosta kovasti ja sen takia mieluusti olen keittiössä. Kaikenlaista uutta on myös mukava kokeilla. Meille ei siis tule ruoka mistään valmiina, vaikka moni niin luuleekin.

Tällä viikolla keittiössä maanantaina valmistui kanaa garam masala kastikkeessa. Garam masala on intialaisessa keittiössä käytetty maustesekoitus. Sen tyypillisiä ainesosia ovat muun muassa juustokumina, kardemumma, musta kardemumma, kaneli, korianteri, anis, tähtianis, fenkoli, neilikka, mustapippuri ja pitkäpippuri. Meille näistä mausteista moni kuuluu jouluun.

Paljastan teille tähänkin ruokaan tulleen salaisen ainesosan, joka sopii hyvin moneen ruokaan. Kyseessä on kalakastike, jota löytyy kauppojen maustehyllyiltä. Kalakastike valmistetaan hapatettujen kalojen käymisliemestä. Se on keittiön tärkein perusmauste monessa Kaakkois-Aasian alueen keittiössä.

Ruokaa mie valmistan.

Tällä viikolla tuli myös kokeiltua aivan uudenlaista pizzaa, joka ei joidenkin mielestä ole edes pizzaa. No kyseessä on pohjaton pizza, josta tuli siis ihmeen hyvää. Resepti tuohon luomukseen löytyy tutusti TukehuPullaas blogista.

Hyvää ruokaa.

Pizza ilman pohjaa.

Elämään kuuluu ikävä kyllä myös murheet sekä huonot uutiset. Tällä viikolla tämän sai kokea aika läheltä, kun lähipiiriin kuuluva henkilö sairastui vakavasti. Kannattaa muistaa nauttia hyvistä päivistä, kun koskaan ei tiedä mitä huominen tuo tullessaan.

Viikonloppuna pelattiin pitkästä aikaa lautapeliä, kun saatiin yhdeltä henkilökohtaisella avustajalta läksiäislahjaksi Afrikan tähti. Kiitos!

Tässä tämän viikon kuulumiset täältä Savonlinnan suunnalta. Yrittäkää nauttia syksyisitä keleistä ja rakkaiden ihmisten seurasta.

Sateenkaari loistaa.

Pietari Ahtiainen

Vuonna -85 syntynyt harvinaista ja etenevää Duchennen lihasdystrofiaa sairastava bloggaaja Savonlinnasta. Bloggaan elämästä vammaisen henkilön näkökulmasta. Yritän omalta osaltani tehdä maailmasta edes vähän paremman.

Vastaa