Elämä rullaa eteenpäin – Maijun synttärit ja uudet kengät viikon kohokohtina

Elämme erikoisia aikoja, mutta siitä huolimatta elämä ja tietenkin myös sähköpyörätuoli rullaa eteenpäin. Kuluneella viikolla on täällä suunnalla vietetty muun muassa Maijun syntymäpäiviä.

Kevät on saapumassa vauhdilla ja sen huomaa myös siitä, että ulkona tulee käytyä paljon enemmän kuin aiemmin. Ulkoilu piristää kummasti ja tuo vähän muutakin tekemistä kuin sisällä istumista. Kovasti odotellaan kesän saapumista jo.

Meidän koti taustalla.

Katsotaan seinää.

Upea Saimaa.

Alkuvuodesta sain uudet talvikengät, jotka tarvitsevat virheasentojen takia muutostöitä. Onneksi Suomen terveydenhuollon resurssit riittävät ainakin vielä kustantamaan kenkien valmistukseen. Tällä viikolla sain myös uudet upeat kesäkengät.

Uudet kengät jalassa.

Maijun synttärit

Torstaina vietettiin Maijun syntymäpäiviä olosuhteista johtuen aivan kotioloissa. Tilattiin synttäreiden kunniaksi Kotipizzasta yllättäen pizzaa. Korona on saanut paikallisen kotipizzan aloittamaan kotiinkuljetuksen. Testissä oli myös dippikana, joka osoittautui hyväksi uutuudeksi.

Tämän ikävän koronan myötä Maiju ei voinut vieraita ottaa vastaan, sillä kuulumme siihen kuuluisaan riskiryhmään. Minun sisko kävi lasten ovelta tuomassa herkkuja. Toisaalta tuskin kukaan muu olisikaan käynyt synttäreillä.

Maiju sai avustajalta lahjaksi hienon kaulakorun, joka esittää Topi von Kalea. Aivan uskomattoman hieno koru. Minä puolestaan ostin Tove Janssonin Muumilaakson maailma -kirjan, joka on laaja tietopaketti Muumilaaksosta ja sen luojasta. Kirja on kuulemma jokaisen muumifanin toivelahja.

Pizzaa ja dippikanaa.

Topi ja Maijun koru.

Muumeja ja kirja.

Hyvin usein ollaan tehty se vuoden ensimmäinen matka näiden synttäreiden aikaan. Ollaan oltu muun muassa Lontoossa sekä Tukholmassa. Tänä vuonna näitä matkoja ei varmaan tule ollenkaan. Tilanne on kuitenkin hyväksyttävä, eikä mukista vastaan.

Kirjoitin blogiin tällä viikolla tämän raportin lisäksi toisen jutun, jossa kerroin eräästä harrastuksestani. Tällä harrastuksella voi tienata jopa pientä taskurahaa. Kyseessä on siis mielipidetutkimuksiin vastaaminen, joka ei vie paljoa aikaa, mutta vähän kerrallaan syntyy tuloja.

Tällä viikolla tuli myös leivottua oman reseptin mukaan banaanipiirakkaa. Reseptissä on käytetty klementiinejä, mutta banaani sopii hyvin myös tähän. Jotenkin on ollut innostus herkkujen leipomiseen päällä viime aikoina. Ehkä se enteilee nälänhätää tai jotain, kun pitää yrittää lihottaa itseään.

Eteenpäin banaanipiirakan voimalla.

Ensi viikolla on sitten muutto edessä, kun lähdetään viemäriremonttia evakkoon. Asutaan noin kahden kuukauden ajan vuokralla, onneksi tuossa aivan lähellä. Toki uusi ympäristö ja apuvälineet tuovat mukanaan vähän ylimääräistä jännitystä tuohon asiaan.

Eipä tässä viikossa ollutkaan tämän enempää kerrottavaa. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin kohti uusia haasteita. Oikein hyvää tulevaa viikkoa ihan jokaiselle!

Pietari Ahtiainen

Vuonna -85 syntynyt harvinaista ja etenevää Duchennen lihasdystrofiaa sairastava bloggaaja Savonlinnasta. Bloggaan elämästä vammaisen henkilön näkökulmasta. Yritän omalta osaltani tehdä maailmasta edes vähän paremman.