Ulkona oloa ja luontokuvia – ”miksi Kerttu onkin Pirkko?”

Ulkona oloa on tullut harrastettua tälläkin viikolla todella paljon, sillä säät ovat olleet hyvin suosiolliset. Tämän lisäksi viikkoon on mahtunut muun muassa luontokuvia sekä grillaamista.




Päätettiin Maijun kanssa alkuviikosta, että koronan riski on pienentynyt huomattavasti ja nyt on aika alkaa suunnittelemaan tulevia matkoja. Toki myös useamman maan kuten Viron avattua rajat meille suomalaisille vaikutti asiaan olennaisesti.

Eikä päätöksestä lähteä reissuun kulunut kovinkaan pitkään, kun kaikki oli matkan suhteen järjestelty. Päädyttiin siis lähtemään viikoksi Tallinnaan. En näe sinne lähtemisessä yhtään suurempaa riskiä kuin kotimaan matkailussa. Monelle tämä tuntui olevan joku ongelma, mutta eipä se minua haittaa.

Edullinen Fiksuruoka tilaus saapui perille jälleen kerran. Tällä kertaa tilasin testiin Baikal 1977 virvoitusjuomaa, joka on kehitetty vuoden 1980 Moskovan olympialaisia varten. Hyvin erilainen juoma voisin todeta. Tämän linkin kautta tilaamalla on tarjolla 5€ alennus ensimmäiseen tilaukseen.

Fiksuruoka verkkokaupasta tilattu paketti.

Ihana kesä

Ihana kesä on ajanut minut liikkeelle jälleen useaan otteeseen tämän viikon aikana. Lämpöä on riittänyt hyvin, joten ulkona on tullut oltua jopa t-paidassa ja shortseissa. Silloin on oikeasti kesä, kun vamanen pystyy ulkoilemaan niin vähissä vaatteissa.

Lämmintä riittää.

Pilvinen sää.

Selfie Laitaatsalmen sillalla.

Laitaatsalmen virrassa näkyy kesä.

Nyt on kesämies shortsit päällä ulkona.

Sain eräältä entiseltä henkilökohtaiselta avustajalta pari uutta chilin taimea. Tämä sattui hyvään saumaan, sillä viime kesän chileistä vain yksi selvisi talven yli. Tämän evakon aikana se ainoa päätti myös heittää henkensä. Katsotaan nyt miten pitkään nämä elävät.

Tässä uudet chilit.

Tämän viikon aikana olen poikkeuksellisesti ottanut ja jopa julkaissut kuvia ötököistä sekä kukista. Kuvista löytyy muun muassa nyt jo kukkivia juhannusruusuja sekä Suomen yleisin leppäkerttu, eli kaksipistepirkko. Mutta miksi Kerttu onkin Pirkko? Sitä minä en kyllä tiedä.

Se on juhannusruusu.

Leppäkerttu ja muurahainen ulkona.

Kukkia puistossa.

Lauantaina Maiju valmisti meille ruoaksi hot dogin ja hampurilaisen yhdistelmiä. Tämä johtui siitä, että ei löytynyt gluteenittomia hot dog -sämpylöitä kaupasta. No hyvin nämäkin maistuivat, kun väliin laitettiin kasvisnakkeja sekä muita lisukkeita.

Pyhänä meillä syötiin ensin tomaattikeittoa, joka maistui taas kerran todella hyvältä. Toisella ruoalla sitten grillattiin hiillosmakkaraa, kasvisnakkeja sekä grillijuustoa. On se vaan niin kätevä tuo Muurikka savuton hiiligrilli.

Kunnon pikaruokaa.

Ihanaa grilliruokaa.

Tomaattikeittoa ja kasvisnakki.

Sunnuntaina käytiin pitkästä aikaa S-ryhmän viimeisen tunnin 60 prosentin alennusmyynnissä. Tämä on kätevä tapa säästää ruokakuluissa suuriakin summia ja tietenkin samalla myös hävikki pienenee. Aina ei siis kannata lähteä kauppaan valmiin listan kanssa.

Tämmöinen viikko oli tällä kertaa täällä meidän suunnalla. Miten sinun viikko on kulunut tällä kertaa?

Pietari Ahtiainen

Vuonna -85 syntynyt harvinaista ja etenevää Duchennen lihasdystrofiaa sairastava bloggaaja Savonlinnasta. Bloggaan elämästä vammaisen henkilön näkökulmasta. Yritän omalta osaltani tehdä maailmasta edes vähän paremman.