Joulu viikon ykkösjuttu – ”Jutusta löydät lahjan”

Joulu täyttää tämän viikon kuulumiset, sillä tähän viikkoon on mahtunut etenkin jouluvalmisteluja sekä joulusta nauttimista. Olin ollut myös kiltti, sillä sain lahjoja.

Kerroin jo aiemmin, että aion valmistaa tänä vuonna elämäni ensimmäisen joulukinkun. Tuo Tammisen lihatukun puolentoista kilon kinkku valmistui todella helposti haudutuspadassa. Pohjalle laitettiin sentin verran vettä ja kinkku asetettiin pataan. Kinkku muhi padassa noin neljä tuntia, kunnes sisälämpötila oli 82-astetta. Ei voi olla kuin erittäin tyytyväinen lopputulokseen.

Kinkku haudutuspadassa.

Valmis ja siivutettu kinkku.

Tilattiin paikallisesta Akselinpoika herkkukaupasta jouluksi Puumalan lohta savustettuna ja graavattuna. Kyseessä on siis sitä lähiruokaa. Kyseisessä kaupassa on todella hyvä palvelu, sillä kalat tuotiin kotiovelle ilman lisämaksua ja mukana oli lasku niin maksukin sujui vaivattomasti. Tuotteiden laatu ja maku oli huippuluokkaa, ei voi kuin suositella.

Joulu toi pöytään lohta.

Joulupäivänä meillä kävi vieraita, vaikka koronan takia ei kuulemma olisi saanut ketään tavata. No järkeä käyttäen vietettiin aikaa siskoni ja hänen perheensä kanssa. Syötiin jouluruokia ja nautittiin kahvipöydässä muun muassa piparkakkujäädykettä. Tuohon hyvin makeaan herkkuun tuli rahkaa, piparkakkuja, fariinisokeria sekä vispikermaa. Sekoitettu taikina jäädytettiin ja tarjoiltiin kuuman glögikastikkeen kanssa.

Maiju ja vieraat.

Joulu aiheinen kahvipöytä.

Joulu toi myös lahjoja

Aivan ensimmäiseksi kirjoitan BookBeat-äänikirjapalvelun joulukampanjasta, joka olkoon samalla joululahja blogin lukijoille. Koodilla ”joulu30” voit testata BookBeatia 30 päivän ajan maksutta. Palvelusta löytyy 200 000 e- ja äänikirjaa. Kokeilujakson jälkeen saat palvelun alkaen hintaan 9,99 €/kk. Ei sitovaa määräaikaa.

Rakas Maiju osti minulle joululahjaksi Lumoava korun Sankari kaulakorun. Lumoava koru on suomalainen design tuotemerkki, jonka lähtökohtana ovat suomalaisten muotoilijoiden persoonalliset näkemykset. Lumoava Sankari korusarjan korut on Suunnitellut Korusuunnittelija Heikki Hartikainen. Todella hieno koru.

Hauskat kuntoiluun liittyvät sukat sain puolestaan fysioterapeutilta. Saatiin muun muassa myös lahjaksi ihanat Vallilan Kettumetsä-pussilakanat. Tiesitkö muuten, että kettu on Maijun suosikkieläin? Meiltä löytyykin todella paljon kyseiseen eläimeen liittyviä asioita. Erittäin suuri kiitos kaikille lahjoista sekä joulun toivotuksista.

Lahjaksi saatu koru ja sukat.

Joulu toi ihanat pussilakanat.

Niin kuin varmaan muistatte, julkaisin tuossa lokakuun lopulla oman keitttokirjan. Kirjan myynti ei ole ainakaan vielä ollut mitenkään erityisen hurjaa. Nyt eräs lehti halusi tehdä jutun aiheesta, joten ehkäpä myynti kasvaa tämän myötä. Juttua varten otettiin tällä viikolla kuvia. Tämä on yksi niistä kuvista, joka ei päätynyt lehteen.

Kuvia keittokirjasta.

Miten sinun jouluviikko on sujunut, söitkö itsesi ähkyyn tai saitko joulupukilta lahjaksi risuja? Nyt sana on vapaa tästäkin aiheesta!

Pietari Ahtiainen

Vuonna -85 syntynyt harvinaista ja etenevää Duchennen lihasdystrofiaa sairastava bloggaaja Savonlinnasta. Bloggaan elämästä vammaisen henkilön näkökulmasta. Yritän omalta osaltani tehdä maailmasta edes vähän paremman.