2021 on täällä – herkuttelua sekä julkisuutta

Se on nyt alkanut vuosi 2021 ja sen myötä edessä on uudet kujeet ja toivottavasti myös menot. Tämän vuoden vaihtaneen viikon aikana on muun muassa herkuteltu ja myös lehtien palstoilla on keittokirjan ansiosta tullut oltua.

Jotenkin tuntuu siltä, että joulu on jo ohi vaikka virallisesti se on yhä täällä keskuudessamme. Joulu ei tunnu enää nykyään samalta kuin ennen. Olisi kiva löytää uudelleen se lapsuuden joulufiilis. En tosin tiedä, onko sitä samaa jouluntaikaa enää tässä kiireisessä maailmassa olemassa. Sitä pitäisi alkaa ilmeisesti etsimään.

Kynttilä ja tontut sen ympärillä luovat tunnelmaa kotiin.

Tilattiin Black Friday tarjouksista uusi vinyylilankkulattia, sillä nykyään renkaiden alla oleva parketti alkaa olla jo aikansa elänyt. Tarjous lattiasta oli hyvä, joten toimitus kesti suuren kysynnän vuoksi hieman pidempään kuin piti, mutta ei tuo kuitenkaan paljon haitannut. Remontointi on kallista hommaa kaikesta huolimatta, mutta niin se elämä on.

Niin kuin monet pidempään meidän elämää seuranneet tietävät, Maiju on todella hyvä piirtämään. Viikon aikana julkaisin pitkästä aikaa kuvan yhdestä Maijun piirrustuksesta. Ei voi kuin hämmästellä, että miten noin upeasti hän osaa piirtää.

Maijun piirtämä koira.

2021 on täällä

Torstaina oli vuoden 2020 viimeinen päivä, joten tämä hyvin jännä vuosi kääntyi historiaan. Vuosi oli todella erikoinen, sillä kulkutauti nimeltään korona laittoi lähes heti vuoden alussa koko maailman polvilleen. Rokotukset ovat onneksi aloitettu, joten eiköhän tämä kurimus pääty tämän alkaneen vuoden aikana. Kiitollinen pitää olla siitä, että omaan elämään tuolla ja rajuillakin rajoituksilla ei ollut paljon vaikutusta. Toivottavasti ei ole juuri alkaneen vuoden aikanakaan.

Vuoden viimeisen päivän kunniaksi söin iltapalaksi todella juhlavan annoksen. Laitoin nimittäin gluteenittoman paahtoleivän päälle Atrian hiillomakkaraa. Kyytipoikana oli puolestaan Muumi limonadia. Tästä annoksesta teki vielä paremman se, että juoma oli ostettu hyvällä tarjouksella Fiksuruoka verkkokaupasta.

Uudenvuodenpäivänä vuorostaan paistettiin gluteenittomia pannukakkuja Jamie Oliverin reseptillä. Puolen litran taikinaan tuli maitoa ja jauhoja 5 dl, leivinjauhetta 2 tl, ripaus suolaa sekä 2 kananmunaa. Oikein hyviä tuli, kaiken kruunasi mansikat ja kermavaahto.

Lauantaina puolestaan otettiin jatkoa uudenvuoden mässäilyyn ja tilattiin ruokaa kotiin. Tällä kertaa ravintolaksi osui Pizzeria Sahmaran, sillä minun teki mieli kebabia. Kotiin saapuikin sitten kebab riisillä ja Maijulle puolestaan kebab pizza. Ja ruoka oli todella hyvää, suosittelen. Tilaa sinäkin ruokaa kätevästi Foodoran kautta.

Lokakuussa julkaistusta Pietar.in keittiössä -keittokirjasta tehtiin äskettäin lehtijuttu. Lauantaina juttu julkaistiin Itä-Savossa ja sunnuntaina juttu oli myös monessa muussa saman konsernin lehdessä. Tarkemmin kirjasta voit lukea täältä.

Maijun nukke Nyx mukana menossa.

Viikon lopulla tuli talvi jälleen takaisin, kun lunta satoi oikein urakalla. Jutun loppuun tuleekin muutama hyvin luminen kuva, joka on otettu lauantaina kotimme ympäristössä. Tämä määrä lunta riittäisi kyllä oikein hyvin.

Tämä viikko oli tällä kertaa tässä, toivottavasti palaat jatkossakin blogin pariin. Oikein hyvää alkanutta vuotta kaikille!

2021 on täällä – herkuttelua sekä julkisuutta
Siirry sivun alkuun