Pihahommia, lohen savustusta ja huh hellettä

Pihahommia on harrastettu näin upean kesäviikon kunniaksi. Kuluneen viikon aikana ollaan muun muassa kaivettu esiin taloyhtiön unohdetut kiviportaat, kerätty lähiympäristöstä roskia sekä savustettu lohta oman pihan savustimessa.

Helteiset säät ovat jatkuneet edelleen ainakin täällä Savonlinnan suunnalla tämän kuluneen viikon ajan. Tämä viikko on ollut kesän kuumin, enkä sitä voi tai edes halua millään kiistää. Vuorokauden keskilämpötila on ollut päivittäin vähintään 22 astetta eli yölläkin on ollut hyvin lämmintä.

Torstaina vesisade yllätti, kun oltiin ajelulla illalla. Sade alkoi, kun oltiin vajaan kilometrin päässä kotoa. Ehdittiin vähän kastua, mutta näin kuuman päivän päätteeksi se ei ole vakavaa. Kotiin päästyämme sade koveni huomattavasti ja alkoi ukkostaa. Pienikin sade tekee hyvää helteisenä kesänä. Sunnuntaina puolestaan saatiin vettä enemmän, mutta ei kunnon myrsky osunut kohdalle.

Onneksi kolmannessa kerroksessa sijaitseva asuntomme on helppo saada viilenemään yön aikana läpivedon avulla. Ja kun muistaa pitää päivällä auringon puolella sijaitsevat ovet sekä ikkunat kiinni niin hyvä tulee. Ulkona on vietetty todella paljon aikaa, mutta välillä on hyvä päästä sisätiloihin viilentymään.

Maanantain lenkillä piti vilvoitella alikulkutunnelissa.
Maanantain lenkillä piti vilvoitella alikulkutunnelissa.
Ulkona vilvoittelemassa Saimaan tuulessa.

Meidän naapuriin, tien toiselle puolelle on tulossa uusi Etelä-Savon pelastuslaitoksen paloasema. Tontin raivaus on parhaillaan käynnissä ja muutama puu kaatuikin keskiviikon kunniaksi. Meidän taloyhtiö taisi ikävä kyllä yrittää valittaa tästä, mutta onneksi ei tuommoiset turhat valitukset johda mihinkään. Minä siis toivotan tervetulleeksi pelastuslaitoksen naapuriin vuonna 2022.

Tuota edellä mainittua paloaseman rakennus urakkaa tullaan varmasti seuraamaan täällä blogissa tiiviisti. Ensi viikolla aloitetaan ilmeisesti tontin maanrakennustyöt. Perjantaina paikalle tuotiin jo kaivinkone, joten eiköhän nuo työt kohta pääse käyntiin ja me päästään sitä seuraamaan aitiopaikalta.

Tukkipino taustalla.
Muutama risu, usko jo.

Pihahommia

Meidän taloyhtiön piha on jostain syystä laskettu aika surkeaan kuntoon ja pientä korjattavaa löytyy sieltä täältä. Tuossa äskettäin löydettiin tuosta pihan reunalta kivan näköiset kiviportaat. Jotain syystä niiden oli annettu sammaloitua, enkä todellakaan tiedä milloin niitä on viimeksi käytetty. Aloitettiin tehdä pihahommia ja kaivettiin kiviportaat näkyviin.

Pihahommia aloitettiin kaivamalla esiin ammaleen seasta kiviportaat.
Portaat ennen urakkaa.
Pihahommia tekemällä kiviportaat saatiin esiin.
Siinä ne nyt ovat.

Tämän todella helteisen kesän pelastaja on ollut airfryer, jonka avulla on voinut valmistaa hyvää ruokaa nopeasti ja asuntoa lisää kuumentamatta. Ollaan valmistettu airfryerissa ruoaksi muun muassa pekonia, ranskanperunoita, lasagnea, makkaraa ja broilerin siipiä. Kaikki nämä valmistuvat hetkessä, joten ulkona ehtii olemaan enemmän.

Kuljetin torstaina ruokaa ulos.
Ruokaa kuljettamassa ulos.

Lauantaina olimme laiskoja, joten päätimme nauttia entistä enemmän ulkoilmasta ruoanlaiton kustannuksella. Ruoaksi henkilökohtainen avustaja kävi noutamassa K-Citymarketin Shiba Sushin sushibaarista tuota minun sekä Maijun suosikkiherkkua. Käytettiin tuohon herkkuun siskoltani saatu K-lahjakortti. Kiitos vaan tästä. ❤️

Sunnuntaina oli vuorossa uusi ruokakokemus, kun päätín valmistaa ensimmäisen kerran elämässäni savulohta. Taloyhtiön pihalla on myös aivan oma savustusuuni, jota päätimme alkaa käyttämään. Oikein harmittaa, kun ei aiemmin ole tullut tuota käytettyä. Olen aina halunnut osata savustaa ruokaa ja nyt on lopulta sen aika. Ja lohi oli parasta mitä olen koskaan syönyt.

Pihahommia jaksaa tehdä, kun syö välillä sushia.
Tonnikalaa, katkarapua ja lohta. Tässä minun suosikkini.
Meidän taloyhtiön savustusuuni.
Savustettu lohifilee ritilällä.
Eikö olekin maukkaan näköistä?

Tämän viikon aikana on tullut ihmeteltyä, että miten vaikeaa on kuljettaa roskat roskikseen? Ilmeisesti todella vaikeaa, sillä kerättiin hetkessä kotikadun ympäriltä ja Laitaatsalmen sillan alta jätesäkillinen roskia. Mukana oli myös jätesäkin päällä oleva osittain hiekkaan piilotettu metallinen osa. Vie roskat roskikseen, kiitos!

Jätesäkki täynnä roskia.
Missä arvostus luontoa kohtaan?

Aika paljon tuli tehtyä etenkin pihahommia tämän kuluneen viikon aikana. Miten sinun helteinen viikko on sujunut?

Pietari Ahtiainen

Vuonna -85 syntynyt harvinaista ja etenevää Duchennen lihasdystrofiaa sairastava bloggaaja Savonlinnasta. Bloggaan elämästä vammaisen henkilön näkökulmasta. Yritän omalta osaltani tehdä maailmasta edes vähän paremman.