Muistoja pyhäinpäivänä ja todella hyvää ruokaa – kuulumiset luettavissa

Muistoja pyhäinpäivänä on noussut vahvasti mieleen. Tästä viikkoraportista löydät pyhäinpäivän lisäksi muun muassa todella hyvää ruokaa.

Marraskuu lähti käyntiin hyvin harmaassa ja vuodenaikaan nähden suhteellisen lämpimässä säässä. Käytiin siis heti maanantaina ulkona muutaman päivän tauon jälkeen. Nyt tällä viikolla on ollut aikaa hurjaa väistellä työmaita, kun autoilijat eivät kauheasti ota huomioon muita liikkujia. Syytä kyllä olisi, mutta kun ”minä, minä, minä” -asenne on se tärkein. Onneksi pienellä vaivalla sekä vähän pidemmällä reitillä nuo työmaat on turvallisesti helppo kiertää.

Seuraavat päivät eivät kauheasti sateiden takia innostaneet ulkoiluun. Lauantaina oli vuorossa vähän parempi sää ja ulos kannatti siis lähteä. Sunnuntaina puolestaan sai ulkoilla aurinkoisessa säässä. Pääsin samalla ensimmäisen kerran testaamaan uutta vilttiä jaloille. Kyseessä on Varustelekasta tilattu Romanian armeijan viltti. Yksi henkilökohtainen avustaja askarteli isosta viltistä jaloille sekä käsille sopivia vilttejä. On kyllä todella lämmintä näiden alla.

Pujottelemassa työmaaksi muuttuneella tiellä.
Ulkoilu on mukavaa, vaikka sää on harmaa.
Ulkona uusien vilttien alla.
Nyt on lämmintä ulkoilla.

Olen myös innostunut muutaman vuoden tauon jälkeen tekemässä videoita suosittuun TikTok-videopalveluun.
TikTokissa käyttäjä ottaa videon puhelimellaan ja halutessaan muokkaa sitä. Sovelluksessa videoon voi lisätä musiikkia ja sitä voi muokata editointityökaluilla. Video voi kestää enintään kolme minuuttia. Tässä yksi TikTokiin ladattu video.

Muistoja pyhäinpäivänä

Tämän viikon lauantaina vietettiin pyhäinpäivää, joka on kristillinen pyhimysten, marttyyrien ja vainajien muistopäivä. Tämä pyhäinpäivä on hyvin tunteellista aikaa, kun on menettänyt todella monen läheisen ja rakkaan ihmisen. Meillä paloi kynttilä koko päivän muun muassa Tuiskun äidin, minun molempien vanhempien ja veljen muistolle. Muistot onneksi säilyvät. Äitini kuolemasta tulee ensi viikolla kuluneeksi jo kymmenen vuotta. Tuo surullinen päivä on niin hyvin muistissa, ettei mitenkään uskoisi kuluneen jo vuosikymmen.

Muistoja pyhäinpäivänä kynttilän valossa.
Kynttilä palaa rakkaiden muistolle.

Talven lähestyessä ulkona olo ymmärrettävästi vähenee ja tämä aika on saatava kulutettua johonkin muuhun. Ja mikäs sen mukavampi tapa tähän olisi kuin keittiössä hääriminen. Viikon aikana on tullut nimittäin valmistettua ruokaa useamman kerran. Airfryerissa on valmistettu muun muassa gluteenitonta pizzaa. Sain myös yksi päivä metsän suurta herkkua eli suppilovahveroita. Niistä tuli valmistettua keittoa, joka oli aivan taivaallisen hyvää.

Meillä on usein tapana eläkepäivänä tilata tai hakea itse ruokaa jostain. Valitettavasti tämän kaupungin take away ravintolat tarjoavat lähinnä pizzaa, kebabia ja hampurilaisia. No tällä kertaa tilattiin Kotipizzasta, kun siellä on ilmainen toimitus tämän ja ensi viikon ajan. Tuisku rakastaa pizzaa, joten yllättäen hän söi sitä. Minä en oikeastaan koskaan ole pizzaa suosikiksi laskenut, joten tilasin dippikanaa. Vahva suositus kotipizzan dippikanalle.

Aikuisena ruokavaliooni on tullut paljon uutta. Yksi esimerkki on nuo aiemmin mainitut sienet. Pyhäinpäivänä valmistin yhtä herkkuruokaa lapsuudesta eli lihamureketta. Pitkään olen ajatellut, että valmistan lihamureketta, jonka täytteenä on kananmunia. Juuri tämä versio on tuttu lapsuudesta. Tosin tähän minun versioon tuli lisäksi punasipulia ja sulatejuustoa.

Suppilovahverokeittoa ja pizzaa.
Suppilovahverokeittoa ja pizzaa.
Tuiskun pizza  oli maukkaan näköinen.
Muistoja pyhäinpäivänä murekkeen muodossa.
Nam, mitä mursketta!

Että semmoinen viikko oli tällä kertaa täällä Savonlinnan suunnalla. Miten sinun viikko on mennyt? Jätä kommentti tänne blogiin tai vaikka Facebookiin.

Pietari Ahtiainen

Vuonna -85 syntynyt harvinaista ja etenevää Duchennen lihasdystrofiaa sairastava bloggaaja Savonlinnasta. Bloggaan elämästä vammaisen henkilön näkökulmasta. Yritän omalta osaltani tehdä maailmasta edes vähän paremman.